Inspiraatiota

Asioiden internet tekee toimistosta fiksumman

Älykäs valaistus, termostaatit jotka mukautuvat paikallaolevien ihmisten määrän mukaan ja istutettu kulkukortti – asioiden internet on yläkäsite, jonka alle mahtuu monenlaisia innovaatioita. Älykäs, arkea helpottava teknologia on todellisuutta jo tänään, ja yhä yleisempää tulevaisuudessa. Sen myötä myös työelämä muuttuu. Kurkistamme kristallipalloon ja ennustamme, millä tavoin asioiden internet tulee muuttamaan työympäristöämme.

Mukautuvat kalusteet

Säädettävät työpöydät ovat jo tuttu juttu, mutta Stir Kinetic Desk -pöytä nousee aivan uudelle tasolle. Sen lisäksi, että pöytä muistaa usean työntekijän suosiman työskentelykorkeuden, se oppii myös käyttäjän työtavat 20 päivän kuluessa. Mikäli unohtuu istumaan liian pitkäksi ajaksi, pöytä nousee varovasti ylemmäs muistutuksena siitä, että on aika vaihtaa asentoa. Älypöytä voi myös lähettää tiedot seisomis- ja istumisajoista tietokoneelle tai treenisovellukseen. Pöydän älykkäät tietokoneliitännät tekevät laitteiden yhdistämisen helpoksi. Kuulostaako houkuttelevalta? Pöytä irtoaa noin 3000 eurolla.

Lähellä vaikka kaukaakin

Videoneuvottelut ovat käteviä, mutta tulevaisuudessa voimme osallistua palavereihin muutoinkin kuin paikoillamme. “Teleläsnäolorobotit”, joissa on sisäänrakennettu näyttö ja kamera, mahdollistavat esimerkiksi etä-kävelykokoukset, tutustumiskierroksen yrityksen toisiin toimipisteisiin ilman, että täytyy mennä paikan päälle, tai haastavienkin kohteiden tarkastukset ilman omalta työpisteeltä poistumista. Ne avaavat uusia työskentelymahdollisuuksia myös liikuntarajoitteisille.

Säästä aikaa ja energiaa

Tutkimukset osoittavat, että vedenkulutuksen mittaamisella ja visualisoimisella voidaan vähentää kulutusta asuinrakennuksissa jopa 20%. Sama pätee toimistoihinkin. Älykkäät mittarit esimerkiksi käsipyyhkeissä ja paperikoreissa voivat sekä säästää resursseja että helpottaa toimistotilojen ylläpitoa, osoittaa Intelin toteuttama tutkimus. Tulevaisuudessa kiinteistönhoitaja voi sovelluksen avulla valvoa kaikkea ilmankosteudesta vierailijoiden kulkuun vastaanotossa.

Kätesi on avaimesi

Tekniikka on varsin yksinkertainen, mutta toteutus erittäin kiistanalainen. NFC-teknologia, eli se että korttia vain näytetään lukijalle eikä magneettinauhaa tarvitse vetää lukijasta, on ollut jo hyvän aikaa käytössä. Mutta sama tekniikka istutettuna käteen on aivan eri juttu. Innovaatiokeskus Epicenterissä Tukholmassa aloitettiin käteen istutettujen sirujen käyttö jo 2015, mutta lehdet ja nettisaitit ympäri maailman kirjoittavat siitä edelleen. On toki kätevää, että on yksi kortti vähemmän huolehdittavana, mutta meneekö valvonta liian pitkälle – ja miten käy yksityisyydensuojan?

Digiassari on pian täällä

Vietämme näyttöjen ääressä koko päivän, eikä tämä tule ainakaan lähitulevaisuudessa muuttumaan. Mutta jatkossa voimme käyttää ajan fiksummin. Järjestelmien kehittyminen tekee työnteosta tehokkaampaa, kun aikaa ei kulu esimerkiksi oikean ihmisen etsimiseen tai tiedonjakeluun. Jim Long Herman Miller Officelta väittää, että olemme siirtymässä “assistenttien aikakauteen”. Tekoälyn ja koneoppimisen kehittyminen mahdollistaa nopeamman ongelmanratkaisun ja päätöksenteon. Myös työteho lisääntyy rutiinitehtävien vähentyessä.

Lue myös:
Näin lohkoketjuteknologia muuttaa maailmaa
Kasvojentunnistus - enemmän kuin sormenjälki

Viimeksi päivitetty: 1 heinäkuuta 2022

Aihealue