Asiakasreferenssi

Pienet kannettavat yleistyvät kouluissa

Koulujen oppilaat tottuvat erilaisten tietoteknisten laitteiden käyttöön jo pienestä pitäen. Alakouluissa käytetään hipaisuun perustuvia laitteita ja yläkouluissa näppäimistöllisiä laitteita.

Dustinin Lappeenrannan aluepisteen toiminnoista vastaava Pekka Orpana näkee, että yläkouluissa tarvitaan toisenlaisia laitteita kuin alakouluissa. Alakouluissa ja jo päiväkodeissa lähdetään liikkeelle helposti omaksuttavista kosketukseen ja symboleihin perustuvista laitteista eli tableteista. Yläkoulussa tarvitaan laitetta, jolla on helppo kirjoittaa, eli laitteessa pitää olla kunnollinen näppäimistö. Lappeenrannan koulut hankkivat viime vuonna yläkoululaisten käyttöön noin 1 700 HP Chromebook-laitetta, joiden avulla oppilaat voivat helposti hakea tietoa verkosta ja tuottaa erilaisia dokumentteja.

Laitteiden mukana tulevat Googlen ohjelmistot tekstinkäsittelyyn, esitysgrafiikkaan ja taulukkolaskentaan sekä luonnollisesti internetin selaamiseen. Tuotetut dokumentit tallennetaan Googlen pilvipalveluun.

Orpana kertoo, että koulumaailmassa on varsin pitkälti luovuttu perinteisistä pc-luokista, sillä uusilla kannettavilla tietokoneopetus voidaan ottaa opetuksen osaksi tavallisissa luokkatiloissa. Kun kouluissa siirrytään käyttämään Chromebookin tyyppisiä laitteita, voidaan niitä hankkia useammalle oppilaalle: niiden hinta on noin puolet peruskannettavasta.

– Myös hallinnon ja laitehallinnan kautta tulee säästöjä, kun esimerkiksi uusien laitteiden ohjelmistopäivityksistä ei tarvitse huolehtia. Ne tapahtuvat automaattisesti, Orpana sanoo.

Lappeenranta on Orpanan mukaan uranuurtaja Suomen kouluissa, joissa ei Chromebookeja vielä samassa laajuudessa ole kovin paljon käytössä tosin kuin muualla maailmassa kuten Amerikassa ja myös muualla Euroopassa. Hänen mukaansa Lappeenrantaan valittu HP:n Chromebook on laadukas ja tukevarakenteinen laite, joka on omiaan kovaankin koulukäyttöön.

Laitteet hankittiin KL – Kuntahankintojen puitesopimukseen perustuen. Hankintaa edeltäneessä Chrome-vertailussa päädyttiin hinta/laatusuhteeltaan parhaaseen tulokseen.

– Meillä on varsin hyvä kokonaiskäsitys millaisilla laitteilla opetusta nykyisin annetaan. Ja tuntemalla useiden valmistajien tuotteet ja tekniikat meillä on valmiudet ehdottaa asiakkaalle ratkaisuvaihtoehtoja ja tarjota hyvä näköalapaikka myös tulevaisuuteen, Orpana toteaa.

Lue kuinka Lappeenrannan koulujen laitehankinta sujui: Opetus paranee uusilla palveluilla

Pekka Orpana, tuntee koulumaailman