Strategia ja johtajuus

Tasa-arvoa it-alalle

Tietokoneiden varhaisvuosina suurin osa koodaajista oli naisia. Esimerkiksi ensimmäiset avaruusmatkat olivat naisten koodauksen mahdollistamia. Tästä huolimatta it-ala on nykyään hyvin miehinen. Miten sen voisi muuttaa, ja miten syrjintää voisi vähentää?

Vaikka yleisesti ajatellaan, että it-alan tulisi olla tasa-arvoinen ala, muutokset ovat olleet hitaita.

– On syyllistytty paljon esimerkiksi siihen, että väitetään tasa-arvon olevan mahdotonta siksi, koska naiset eivät kouluttaudu it-alalle. Vaikka koulutus on vielä jonkin verran sukupuolittunutta, on taitavia naispuolisia koodareita olemassa, samoin kuin tasa-arvoisia alan yrityksiä, joten yhdenvertaisuus on ainoastaan tahdosta kiinni, sanoo konsulttiyritys Add Genderin toimitusjohtaja Pernilla Alexandersson. Add Gender auttaa yrityksiä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksissä.

Alexanderssonin ensimmäinen neuvo tasa-arvoisempaan yrityskulttuuriin on se, että tuloksia on vaadittava riippumatta siitä, pyritäänkö kitkemään epätasa-arvoa liittyen sukupuoleen, etniseen taustaan tai johonkin muuhun.

– Millään muulla osa-alueella ei olisi mahdollista jatkaa samoin kuin ennen, jos vanha tapa ei tuota tuloksia. Mutta tasa-arvoasioissa tyydymme siihen, ja siksi asiat eivät etene.

Tasa-arvokysymykset eivät liity vain yritysten sosiaaliseen vastuuseen, vaan ovat niille elinehto.

– Tasa-arvoinen yritys on houkutteleva työnantaja, mikä on ensiarvoisen tärkeää alalla, jossa parhaista työntekijöistä kilpaillaan, huomauttaa Sofia Yngwe, IT&Telekomföretagenin viestintäjohtaja ja Womentor-muutosohjelman vetäjä.

Yngwe uskoo myös, että korulauseet siitä, kuinka yritys toivottaa kaikki tervetulleiksi, eivät riitä.

– Syrjinnän vastaisuus ei voi olla vain HR-kysymys, vaan sen täytyy olla yrityskulttuurin keskeinen arvo. Koko organisaation tulee suhtautua myönteisesti ihmisiin, jotka rikkovat vallitsevaa normia. Arjen tasolla, eikä vain paperilla!

Asenteiden muuttaminen alkaa jo rekrytoinnista. Työpaikkailmoituksissa käytettävää kieltä ja kuvia tulee tarkastella kriittisesti, ja rekrytoinnissa voi olla hyvä käyttää uusia kanavia. Toinen tärkeä tarkastelun kohde on kielenkäyttö ja arjen asenteet.

– Monet sanovat, että heillä on tasa-arvoinen ja kaikille avoin yrityskulttuuri, mutta lähempi tarkastelu osoittaa, että käytössä voi olla puhe- ja toimintatapoja, jotka sulkevat joitain ryhmiä pois. Johto ja työntekijät eivät välttämättä tiedosta sitä, Alexandersson kertoo.

– Syrjinnän vastainen ilmapiiri on työhyvinvointikysymys, ja sellaisena sitä tulee tarkastella: keinona luoda kaikille miellyttävämmät työskentely-ympäristö ja -olosuhteet.

Sekä Alexandersson että Yngwe muistuttavat, että muutokseen vaaditaan aktiivista työtä.

– Mikään ei tapahdu itsestään, Yngwe huomauttaa.

– Välillä kuulee, että vaaditaan vain kärsivällisyyttä, kyllä asiat ajan mittaan paranevat. Mutta ei ole näyttöä, että se taktiikka toimisi. Tarvitaan päätös, aktiivista työtä päämäärän eteen sekä oikeita tuloksia, muuten asiat eivät muutu.

Kohti tasa-arvoisempaa yrityskulttuuria

  1. Aseta tavoitteet ja seuraa niitä. Uskalla muuttaa toimintatapoja, jos tulosta ei synny. Asiat eivät tapahdu itsestään.
  2. Analysoi organisaation toimintatapoja. Seksistisiä ja väheksyviä asenteita ei aina ole helppo huomata.
  3. Pyydä apua. Voit saada neuvoja esimerkiksi tasa-arvovaltuutetulta.

Lue myös:
Isojen opetukset: 4 parasta vinkkiä suuryrityksiltä
Vastuullinen valmistus ja suurempi tasa-arvoisuus
Tarkastuksilla varmistetaan paremmat työolot

Viimeksi päivitetty: 1 heinäkuuta 2022

Aihealue