Terveydenhuollon digipalvelut helpottavat elämää

PatientSky on avoimen lähdekoodin alusta, joka on suunniteltu helpottamaan terveydenhuollon työntekijöiden ja asiakkaiden elämää. PatientSkyn vankka infrastruktuuri takaa toimintavarmuuden ja tietoturvan.

Vuonna 2014 julkaistu PatientSky on kasvanut yhdeksi Norjan johtavista sähköisen terveydenhuollon IT-alustoista. Terveydenhoitoalan ammattilaiset käyttävät PatientSkyta niin asiakaspalveluun kuin hallinnollisiin tehtäviinkin. PatientSkyn tarjoamia toimintoja klinikoille ovat muun muassa tietojen kirjaaminen, ajanvaraus ja sähköinen reseptijärjestelmä. Potilaat pääsevät tarkistamaan tulevat vastaanottoaikansa sekä heille määrätyt lääkkeet ja toimintaohjeet. Sovelluksen kautta voi myös käydä videokeskusteluja hoitohenkilökunnan kanssa.

PatientSky ei ole ainoastaan digipalvelu, vaan myös IT-alusta, jonka avulla muut terveydenhuollon palvelukehittäjät voivat tavoitella asiakkaita. PatientSky varmistaa, että palvelusta löytyvät keskeisimmät toiminnot, ja että sen toimintavarmuus ja tietoturva ovat huipputasoa. PatientSky huolehtii myös siitä, että arkaluonteisten henkilötietojen käsittely vastaa viranomaisten vaatimuksia. Dustin on toiminut strategisena neuvonantajana PatientSkyn kehittämisessä ja auttanut luomaan vankan IT-infrastruktuurin, joka tukee yhteistyötä, innovointia ja jatkuvaa kasvua.

Haluan yhden ainoan puhelinnumeron, johon soittamalla tiedän aina saavani apua nopeasti. Juuri näin toimii yhteistyömme Dustinin kanssa, mitä arvostan todella paljon.

– Olemme onnistuneet kehittämään PatientSkyn sellaiseksi, että se mahdollistaa monenlaiset palvelut, joita terveydenhuollon eri alojen ammattilaiset voivat hyödyntää työssään. Meidän ei tietenkään tarvitse olla ainoita, jotka kehittävät palveluja eteenpäin. Jos jokin toinen yritys on kehittänyt kirjausjärjestelmän, jossa on enemmän tai parempia toimintoja kuin olemassa olevassa järjestelmässämme, keskustelemme mielellämme heidän kanssaan siitä, kertoo PatientSkyn osakas ja IT-infrastruktuurista vastaava Andreas Krüger.

– Sama koskee innovatiivisilla ja uusilla tavoilla ajattelevia kehittäjiä. Innovatiivisuus on meille tärkeää. Iloitsemme siitä, että voimme tarjota alustan, joka helpottaa terveydenhuollon työntekijöiden ja asiakkaiden elämää, Krüger jatkaa.

Andreas Kruger

PatientSkyn pääkonttori sijaitsee Oslossa, mutta sen infrastruktuuriosasto sijaitsee Odensessa Tanskassa. IT-infrastruktuurista vastaavan Krügerin muotoilustrategia on selvä: infrastruktuurin tulee olla sekä varma että skaalattavissa vaaka- ja pystysuunnassa.

PatientSky on päivittänyt järjestelmänsä Dustinin kautta hankitulla HPE 3PAR -tallennusratkaisulla ja uusimmilla HPE Synergy -palvelimilla. Infrastruktuuri ei kuitenkaan ole riippuvainen tietyistä laitevalmistajista. Riippumattomuus on tärkeää myös ohjelmistojen kannalta, sillä PatientSky käyttää vain avoimen lähdekoodin ohjelmistoja.

– Näkemyksemme on, että pelkästään redundanssi, maksimaalisen käyttöajan turvaaminen ja vahva tietoturva eivät tee IT-infrastruktuurista vankkaa. Tärkeää on myös se, että ei lukittauduta tiettyjen valmistajien tuotteiden käyttöön ja olla riippuvaisia niistä. Näin meillä säilyy vapaus esimerkiksi siirtää datamme nopeasti toiseen järjestelmään tai vaihtaa palvelimia tarpeen vaatiessa. Tällä hetkellä käytämme HPE Synergy -palvelimia. Olemme niihin erittäin tyytyväisiä, mutta tarvittaessa vaihtaminen onnistuu.

IT-osaston tehtävänä on paitsi varmistaa päivittäinen toiminta myös tukea innovaatioita ja pyrkimystä kansainväliseen kasvuun.

patientsky office

– Jos mietitään pelkkää infrastruktuuria, voisimme laajentaa toimintaamme uudelle markkinalle viikossa. Tästä on kiittäminen muun muassa sitä, että meillä on niin luotettava IT-kumppani kuin Dustin on. Dustin on auttanut meitä sekä laiteasioissa että asiantuntemuksellaan alusta alkaen. Dustin on merkittävä tekijä siinä, että PatientSkyn ratkaisut on voitu optimoida kasvutarvettamme silmällä pitäen.

– Tyytyväisyytemme Dustiniin johtuu myös avun saamisen helppoudesta. En halua joutua soittelemaan kiireessä eri toimittajia läpi ja kyselemään, mistä saamme apua. Haluan yhden ainoan puhelinnumeron, johon soittamalla tiedän aina saavani apua nopeasti. Juuri näin toimii yhteistyömme Dustinin kanssa, mitä arvostan todella paljon, Krüger painottaa.

Dustinin myyntiasiantuntija Jan Kvinesdal on se, joka tarttuu luuriin Krügerin soittaessa. Kvinesdal ymmärtää hyvän tavoitettavuuden merkityksen.

– B2B-myynti on kasvanut meillä Dustinilla niin, että se muodostaa nykyisin 94 prosenttia kokonaismyynnistä. Kasvua selittää se, että me panostamme erityisen paljon palveluun. Kyse ei ole pelkästään asiantuntemuksestamme, vaan myös tavoitettavuudesta. Ymmärrämme, että yritysasiakkaamme ovat täysin riippuvaisia siitä, että IT-järjestelmät toimivat kitkatta joka ikinen päivä.

– Ongelmatilanteessa IT-tuen pitäisi aina olla vain yhden puhelinsoiton päässä. Dustinin asiakkaiden ei tarvitse pyöritellä peukaloitaan jonotusmusiikin tahtiin. Asiakas voi soittaa suoraan omalle asiakasvastaavalleen, joka on heti valmis auttamaan.

Lue lisää Dustinin IT-palveluiden ja ratkaisuiden tarjouksista.

Patientsky

PatientSky on perustettu vuonna 2014. Se on nykyään yksi Norjan suurimmista terveydenhuollon alan IT-alustoista. Sitä käyttävät palveluntarjoajat terveydenhuollon eri aloilta. PatientSkyn pääkonttori on Oslossa, mutta tietotekniikan infrastruktuuri ja tietoturva hoidetaan Odensesta käsin.

Näin se toteutettiin

HAASTE

PatientSkyn on kehitettävä IT-infrastruktuuriaan jatkuvasti, jotta sen toimintavarmuus ja tietoturva pysyvät ajan tasalla. Infran täytyy olla skaalautuva sekä vaaka- että pystysuunnassa.

RATKAISU

Dustin on toiminut strategisen neuvonantajan roolissa siitä lähtien, kun PatientSky perustettiin vuonna 2014. Viimeksi PatientSkyta on päivitetty HPE:n 3PAR-tallennusratkaisulla ja Synergy-palvelimilla.

TULOS

PatientSkyn IT-infrastruktuuri on varustettu tukemaan sekä yrityksen kasvua että palvelujen kehittämistä silmällä pitäen.

13 maaliskuuta 2019

Suojaa arkaluontoiset tiedot pilvipalvelimella

Lisääntynyt palvelujen tarjoaminen IT-alalla tarkoittaa sitä, että yhä suurempi määrä tiedoista säilytetään pilvipalveluissa. Näin ollen asiakkaan on oltava tietoinen siitä, miten luottamuksellisia tai arkaluontoisia tietoja käsitellään.

12 heinäkuuta 2019

Viisi vinkkiä toimivan lähiverkon rakentamiseen

Järkevästi ja tarkoituksenmukaisesti suunniteltu ja toteutettu lähiverkko on olennainen osa lähes minkä tahansa yrityksen tuottavuutta. Dustinin teknologiakonsultti Pauli Riikonen vinkkaa viisi asiaa, jotka on syytä ottaa huomioon lähiverkkoa rakennettaessa.

5 heinäkuuta 2019

Sano hyvästit hitaalle langattomalle verkolle

Internet tuntuu olevan kaikkialla. Dustinin ja ITaidon asiantuntijat kertovat keinot, joilla yritykset saavat parhaan hyödyn irti langattomista verkkoyhteyksistään ja välttävät kompastuskivet muun muassa huolellisen ennakoinnin ansiosta.

4 heinäkuuta 2019

Langaton verkko voi laulaa salaisuuksia – muista siis tietoturva

Langattomassa verkossa toimivien laitteiden tietoturvasta huolehtiminen tuo vähän lisävaivaa laitteiden käyttöön, mutta pienikin ylimääräinen askel parantaa tietoturvan tasoa rutkasti. Dustinin teknologiakonsultti Pauli Riikonen kertoo, miksi ja miten tietoturva kannattaa yritysten arjessa huomioida.

4 heinäkuuta 2019

Aruban Mobile First Platform tuo tulevaisuuden it-tarpeet tähän päivään

Valtava määrä laitteita liittyy verkkoon, käyttäjien määrä vaihtelee ja tietoturvariskit kasvavat. Aruban Mobile First Platform ottaa yritysten ja organisaatioiden yksilölliset tarpeet huomioon ja tarjoaa joustavia ratkaisuja mobiiliin nykypäivään.

11 kesäkuuta 2019

Monimutkainen järjestelmä haavoittuu helposti

Potilaspuhelut vuotivat nettiin, ja sähkönjakelujärjestelmä annettiin vääriin käsiin. Tällaisia IT-mokia on sattunut viime aikoina. Usein turvallisuuspuutteiden syy on inhimillinen tekijä.

10 kesäkuuta 2019