Inspiraatiota

USB Type-C valtaa alaa ja kaikenkokoisten tietokoneiden suorituskyky kasvaa

Ei ole mikään uutinen, että Taiwan ja Taipei ovat tietokoneiden ja tekniikan mekka. On erittäin todennäköistä, että sinunkin kodissasi monessa elektronisessa tuotteessa lukee ”Made in Taiwan”. Kuluttajatuotteiden lisäksi Computex-messuilla esitellään kuitenkin myös paljon pienille ja suurille yrityksille tarkoitettuja uutuuksia. Kävimme maailman suurimpiin kuuluviin tietotekniikkamessuihin kuuluvilla Computex-messuila ja tutustuimme tarkemmin tämän vuoden suosituimpiin B2B-trendeihin ja -tuotteisiin.

USB Type-C ja langaton tekniikka tekevät työskentelytavoista mobiilimpia

On vaikea uskoa, että Computexin kaltaisilla tekniikan alan messuilla yksi ainoa liitäntä voisi tehdä suuren vaikutuksen, mutta USB Type-C on tehnyt juuri niin. Liitännän on määrä nousta ensimmäiseksi oikeasti universaaliksi USB-liitännäksi. Se löytyy monista messuilla esitellyistä laitteista, minkä lisäksi se on tärkeä osa tulevaisuuden liikkuvan työaseman visiota.

Yhä useampi tietokone varustetaan USB Type C –liitännällä ja yhä useammassa tietokoneessa valitaan USB Type C muiden liitäntöjen sijaan. Samalla markkinoille tulee myös runsaasti sovittimia, hubeja ja telakointiasemia. Yhdessä pienten kannettavien yhä paremman suorituskyvyn kanssa se voi tarkoittaa sitä, että lähitulevaisuudessa isot pöytätyöasemat korvataan yhä useammin pienellä ja kevyellä kannettavalla tai hybriditietokoneella, jonka voi yhdistää näyttöön, lisävarusteisiin ja sähkövirtaan yhdellä ja samalla johdolla.

Kannettavasta tietokoneesta voi tehdä täysverisen pöytätyöaseman yhdellä USB Type-C -johdolla.

Langattoman tekniikan yleistyminen vähentää myös osaltaan johtosekasotkuja. Tällä hetkellä suurin osa puhelinvalmistajista tukee langatonta Qi-latausta, mikä näkyy langattomien lisätarvikkeiden tarjonnassa. Tulevaisuuden toimistossa yksi liitäntätyyppi on poistanut johtosekasotkut ja puhelimet eivät tarvitse johtoja ollenkaan, minkä ansiosta työpöytä on paljon nykyistä siistimpi. Tekniikka on jo olemassa, ja tämän vuoden Computex-messuilla on osoitettu selvästi, mihin suuntaan mobiilia toimistoa voidaan kehittää.

Kannettavat työasemat ja yhä useampi ydin

Työasemien vakavasti otettavaksi korvaajaksi tarkoitetut kannettavat tietokoneet ovat perinteisesti olleet enemmän raahattavia kuin kannettavia. Uudemmat sukupolvet tarjoavat kuitenkin yhä suurempaa tehoa sekä selälle että silmille sopivissa kuorissa.

Yksi kehitystä eteenpäin vievistä voimista ovat Intelin ja AMD:n mobiilisuorittimet, joiden ansiosta ohuisiin ultrabook-kuoriin saa nykyään mahdutettua neljä fyysistä ydintä. Tai, kuten Intelin messuilla esittelemä Core i9 osoittaa, jopa kuusi ydintä vaikuttavan ohuissa kuorissa. Se, että ultrakannettaviin voi lisätä yhä enemmän ytimiä, lisää liikkuvan työn mahdollisuuksia esimerkiksi kehityksessä tai mediatuotannossa. Ja lisäksi jo ennestään tehokkaat pöytätyöasemat ovat hyötyneet samasta kehityksestä ja saaneet sisäänsä aiempaakin enemmän ytimiä. Sen ansiosta ne selviävät moniajosta tavalla, joka aiemmin oli ainoastaan palvelinten ja supertietokoneiden heiniä. Sekä AMD että Intel esittelivät messuilla tuotteita, jotka osoittavat tämän kehityksen todeksi: 32-ytiminen AMD Ryzen Threadripper 2 -suoritin ja kompressorijäähdytetty 28-ytiminen Core i9 -suoritin. Kumpikin suoritinmalli on suunnattu tehokkaille pöytätyöasemille.

Enemmän kuin vain suorituskykyä

Kannettavien huipputietokoneiden suorituskyvyn parantuminen tarkoittaa samalla myös sitä, että samalla rahalla saa aiempaa enemmän tehoa. Kaikki eivät tarvitse kaikenlaisia lisätoimintoja kannettaviensa mukana. Jos haluat ennen kaikkea tehoa, tämän vuoden tietokoneet tarjoavat sitä kohtuulliseen hintaan. Intelin ja AMD:n välinen kilpailu jokaisessa teholuokassa on johtanut suorituskyvyn ohella myös valinnanvaran lisääntymiseen.

Suorituskyvyn paranemisen lisäksi myös kannettavien tietokoneiden käyttökohteet lisääntyvät jatkuvasti. Uudet toiminnot ja ratkaisut pyrkivät tehostamaan ja uudistamaan työntekoa muutenkin kuin laskentatehoa parantamalla.

Zenbook Pro -sarjan integroidun ScreenPadin avulla Asus pyrkii lisäämään tuottavuutta työsovelluksia käytettäessä.

Käytännön esimerkki ovat Asusin tulevat premium-luokan Zenbook Pro -kannettavat. Tietokoneet tulevat markkinoille kahdessa eri koossa. 15-tuumainen Zenbook Pro 15 on yksi markkinoiden ensimmäisistä ohuista ultrabook-malleista, joissa on kuusiytiminen Intel Core i9 -suoritin. Uusi kosketuslevy, jota Asus kutsuu nimellä Screenpad, herätti meissä erityistä kiinnostusta. Perinteisen kosketuslevyn sijaan tietokoneen alaosaan on lisätty toimiva kosketusnäyttö, joka voi toimia ylimääräisenä graafisena työkalupalkkina työohjelmille. Voit käyttää suurempaa osaa tietokoneesta työskentelyyn ja vapauttaa näyttötilaa siirtämällä toimintoja kosketuslevylle.

Computex-messut osoittavat, että yrityksillä on enemmän valinnanvaraa kuin koskaan. Valittavana on toisaalta ultrakannettavia telakoitavia työasemia ja toisaalta perinteisiä pöytäkoneita palvelimia vastaavalla suorituskyvyllä. Samalla markkinoilla pyritään edistämään langatonta tulevaisuutta ja luomaan yhä innovatiivisempia tuotantotyökaluja.

computex logo

Viimeksi päivitetty: 1 heinäkuuta 2022

Aihealue