Kestävyys

Uusiokäyttö säästää rahaa ja luonnonvaroja

Miksi romuttaisit täysin toimivat IT-laitteet? Uusiokäyttö on parempi vaihtoehto sekä ympäristölle että yrityksen taloudelle.

Kierrätys on useimmille meistä jo arkipäivää. Vanhoja laitteita ei ole enää aikoihin kuskattu kaatopaikalle ja dumpattu sinne vailla tietoa jatkokäsittelystä. Kierrätyksen tavallisuudesta huolimatta monille on yhä yllätys, miten valtavasti resursseja säästyy, mikäli laitteet päätyvät uudelleen käyttöön kierrättämisen sijaan. Elektroniikkaromun kierrättäminen on kallista, ja nykyteknologialla kierrätysprosessi ei ole kovin kannattavaa eikä laaja-alaista.

Uuden tietokoneen valmistaminen vaatii keskimäärin 1,8 tonnia raaka-aineita, vettä, kemikaaleja ja energiaa. Monet elektroniikan valmistuksen kannalta välttämättömät raaka-aineet ja metallit, kuten esimerkiksi indium ja monet maametallit, ovat käymässä vähiin.

– Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden vaikuttaa ympäristöasioihin. Käytöstä poistetut IT-laitteet voivat päätyä uudelleen käyttöön sen sijaan, että ne päätyvät jätteeksi. Tämä ei ainoastaan vähennä hiilidioksidipäästöjä, vaan kenties jopa säästää ihmishenkiä. Elektroniikkaromu päätyy usein sellaisiin maihin, joissa jätehuolto ei aina tapahdu ympäristöriskit minimoiden, Dustinin yritysvastuuasiantuntija Natalia Lopez Casco kertoo.

Lue lisää ja tilaa Dustinin takaisinottopalvelu – Takeback.

Laitteita uusitaan tiuhaan

Ruotsissa ollaan totuttu käyttämään uusinta teknologiaa. Yritykset ja viranomaiset tapaavat vaihtaa laitteistonsa 3–4 vuoden välein. Monet päivittävät kännykätkin ilomielin vuoden välein, aina kun uusin malli lanseerataan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vanhat laitteet muuttuisivat hetkessä arvottomiksi. Päinvastoin.

Palauttaessaan laitteen uusiokäyttöön Dustinin asiakkaat saavat siitä hyvityksen. Vaihtoehtoisesti hyvityksen voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Jos laitteet eivät sovellu uudelleen käytettäviksi, Dustin varmistaa sen, että ne kierrätetään vastuullisesti.

Dustinin uusiokäyttökumppani Inregon teettämän kyselyn mukaan vuonna 2017 romutettiin tai varastoitiin tietokoneita ja muita tietotekniikkalaitteita noin 106 miljoonan euron jälleenmyyntiarvon verran. Mukana arviossa olivat vain yli 50 työntekijän ruotsalaiset yritykset ja viranomaiset. Jos mukaan laskettaisiin myös pienemmät yritykset ja kotitaloudet, luku olisi huomattavasti suurempi.

Dustinin tavoitteena on vastaanottaa takaisin 140 000 myytyä tuotetta vuoteen 2020 mennessä. Vastaanotetut laitteet pyritään ensisijaisesti saamaan käyttöön uudelleen, ja jos se ei onnistu, laitteet kierrätetään. Vuoden 2018 lukujen perusteella tässä piilee hyvä potentiaali.

– Vuonna 2018 saimme Dustinin kautta hieman yli 15 000 laitetta. Näistä käytettiin uudelleen 87 prosenttia, ja kierrätykseen täytyi lähettää vain 13 prosenttia laitteista. Jos laitteet päätyvät uusiokäyttöön, ne voidaan myydä kokonaisina sen sijaan, että ne purettaisiin, mikä vaatii uuden tuotantoprosessin, Inregon avainasiakaspäällikkö Andreas Johnsson havainnollistaa.

Näin uusiokäyttö sujuu

Inrego auttaa Dustinin pohjoismaisia asiakkaita koko ketjussa, logistiikasta myyntiin tai kierrätykseen, kun asiakkailla on tarve vaihtaa laitteistojaan. Kun laitteet tulevat Tukholman ulkopuolella sijaitsevaan Inregon keskukseen, niiden sarjanumerot rekisteröidään, jotta asiakas näkee, mitä tuotteita sinne on toimitettu. Ennen laitteiden toimittamista eteenpäin tunnistetiedot ja kaikki muistiin tallentunut poistetaan vallitsevien alan standardien mukaisesti.

– GDPR:ään liittyen on erityisen tarkkaa, että arkaluontoinen tieto ei päädy vääriin käsiin. Siksi on tärkeää, että meillä on kaikki sertifikaatit, ja voimme osoittaa, että emme ole heikko lenkki ketjussa, Johnsson kertoo.

Kun kaikki tiedot on poistettu, laitteet luokitellaan sekä ulkoisen kunnon että toimintakunnon mukaan. Kunto määrittää sen, kuinka paljon hyvitystä asiakas saa. Kokonaiset, toimintakuntoiset laitteet viimeistellään myyntikuntoon ja myydään joko asiakkaille Ruotsissa tai ulkomaisille yhteistyökumppaneille.

– 75–80 prosenttia myymistämme tuotteista menee ulkomaille. Ruotsissa ollaan vaativia, ja monet eivät halua ostaa käytettyjä laitteita, jos ne eivät näytä aivan pakasta vedetyiltä, Johnsson kertoo.

Kiinnostus käytettyjä tuotteita kohtaan kuitenkin kasvaa myös Ruotsissa. Suuri osa ruotsalaisasiakkaista on kouluja ja kuntia, joiden budjetti on rajallinen. Sen sijaan, että kouluihin hankittaisiin pieni määrä uusia niin sanottuja koulutietokoneita, niihin voidaan ostaa pari vuotta vanhoja yritystietokoneita. Näin saadaan parempaa suorituskykyä edullisemmalla hinnalla.

– Kun aloitin Inregossa kuusi vuotta sitten, uusiokäytön suhteen puhuttiin vain rahasta. Nykyään yhä useampia asiakkaita kiinnostaa myös kestävä kehitys. Sekin vaikuttaa, että nuorempia työntekijöitä kiinnostaa se, miten yritykset suhtautuvat ympäristökysymyksiin. Jos yrityksessä ei ole näyttöä siitä, että ympäristön tilaan puututaan konkreettisin toimin, tämä uusi työntekijäsukupolvi siirtyy työskentelemään kilpailijalle, Johnsson selventää.

Asiakkaat saavat Inregosta raportin, jossa kerrotaan, kuinka paljon IT-laitteiden uusiokäytöllä on säästetty resursseja. Monissa yrityksissä ei kuitenkaan tiedetä, mitä tiedolla voisi tehdä, Johnsson huomauttaa.

– Yritykset tapaavat kertoa ympäristöraporteissaan päästöjen vähentämisestä, mutta meiltä voi saada konkreettisia lukuja siitä, mitä on tapahtunut. Uskon, että yritysten kannattaisi hyödyntää näitä lukuja viestinnässään enemmän.

Opi lisää Inregon tekniikkalaitteiden uudelleenkäytöstä.

Vinkki: Näin pidennät IT-laitteiden käyttöikää

Voit vaikuttaa toiminnallasi siihen, kuinka paljon resursseja IT-hankinnat vievät. Ensimmäinen askel on huolehtia sinulla jo olevista laitteista.

Yleensä tietokoneen tai puhelimen sisäpuoli ei ole se, joka hajoaa tai vanhentuu, vaan runko tai näyttö. Laukut, kuoret, näytönsuojat ja vastaavat voivat siten pidentää laitteiston käyttöikää. Jos haluat päivittää tai laajentaa laitteistoasi, kannattaa ensisijaisesti pyrkiä hankkimaan käytettyä kalustoa. Jos kuitenkin olet ostamassa uusia laitteita, sijoita laadukkaisiin tuotteisiin, jotka kestävät pitkään. Varmista myös, että sinulla on jo ostaessa suunnitelma laitteen uusiokäyttöä tai kierrätystä varten, päivitystarve kun tulee myöhemminkin eteen.

Fakta: Uusiokäyttö Pohjoismaissa

Edellisen tilikauden aikana Dustin vastaanotti 35 342 myytyä laitetta, joista 33 291 voitiin käyttää uudelleen ja loput 2 051 kierrätettiin. Hyvän tuloksen takana on se, Dustinin vastaanottopalvelu lanseerattiin myös Norjassa, Tanskassa ja Suomessa, ja se, että asiakkaat voivat tilata laitteille palautuksen internetistä.

Uusiokäyttöön tai kierrätykseen on päätynyt pöytätietokoneita ja kannettavia tietokoneita, tabletteja, matkapuhelimia, näyttöjä, servereitä, verkkopäätteitä ja tulostimia. Tällä hetkellä vain toisella Dustinin uusiokäyttökumppaneista on mahdollisuus ilmoittaa säästyneiden hiilidioksidipäästöjen määrä. Hiilidioksidipäästöjen kokonaissäästö ajalla 2017–2018 oli 20 prosenttia kierrätettyjen tuotteiden kokonaismäärästä vuoden aikana.

Lue lisää:
Täältä löydät lisää artikkeleita kestävästä IT:stä
Dustinin vinkit kestävän valinnan tekemiseen.

Återanvänd tekniken

Viimeksi päivitetty: 1 heinäkuuta 2022

Aihealue