Asiakasreferenssi

Ylläpidä iPadillä

Ulkomainostaja JCDecaux luovii mediamaailman trendiä vastaan. Vaikka yritykset yrittävät säästää kaikissa menoissa, kasvaa ulkomainonta siitä huolimatta.  Euroopassa ulkomainonnan osuus mediakakusta on keskiarvoisesti kuutisen prosenttia. Vaikka Suomessa on oltu vähän tästä jäljessä, Suomen JCDecaux’n it-päällikkö Janne Tenkanen arvelee Suomessakin päästävän samoihin lukemiin jo tänä vuonna.

Kasvavaan ulkomainontaan Tenkanen näkee useita syitä. Ensinnäkin online-mainonnan trendi tukee myös ulkomainontaa.  Mainostajat tekevät entistä enemmän sellaisia kampanjoita, joissa yhdistetään eri välineitä. Toisaalta ulkomainontaa sijoitetaan yhä enemmän paikkoihin missä ihmiset liikkuvat ja kun ihmiset liikkuvat entistä enemmän, he näkevät myös mainontaa.

– Ulkomainonta digitalisoituu vauhdilla. Esimerkiksi Englannissa digitaalisen ulkomainonnan osuus on jo 37 prosenttia ja siellä arvioidaan, että vuonna 2017 osuus olisi jo puolet. Suomessakin päästäneen samaan muutaman vuoden kuluessa, Tenkanen sanoo.

Metroissa ja raitiovaunuissa on jo nykyään digitaalisia infotauluja. Isoja näyttöjä on myös kauppakeskuksissa ja asemilla. Tenkanen myöntää, että digitalisoitumisen vauhti on ollut yllättävää.

– Digitaaliseen ulkomainontaan liittyy uusia mahdollisuuksia. Sitä voidaan esimerkiksi kohdentaa ympäristön, vaikkapa rautatieaseman mukaan. Siihen voidaan myös linkittää erilaista sisältöä, jota ihmiset pääsevät käyttämään omien älypuhelintensa kautta, Tenkanen sanoo.

Tulevaisuudessa on mahdollista, että kaikki ulkomainospaikat voitaisiin hoitaa etänä nappia painamalla. Tenkanen huomauttaa kuitenkin, että mainospaikat tarvitsevat edelleen puhdistusta ja ylläpitoa eli vanhanaikaista käsityötä.

Mainosten ylläpidon apuna JCDecaux’lla on ollut jo muutaman vuoden ajan iPad-laitteita ja eritysiesti niitä varten tehtyjä sovelluksia. Yritys on ostanut vajaan 200 alihankkijansa käyttöön työtä helpottavat laitteet. Alihankintayritykset vaihtavat mainoksia sekä ylläpitävät ja pesevät mainospaikkoja.

Mukana kulkevat iPadit ovat osoittautuneet säätä ja kovaa käyttöä kestäviksi laitteiksi. Tenkanen tunnustaa unohtaneensa koekäytössä olleen laitteen ulos sateeseen, mutta se toimi hyvin senkin jälkeen. Laitteiden avulla alihankkijat saavat tiedon uusista töistä ja kuittaavat ne. Myös muualla käytetään vastaavia mobiilisovelluksia. Esimerkiksi Ruotsissa on käytössä Android-sovellus. Tenkasen mukaan laitteilla ei ole niinkään haettu suoranaisia säästöjä kuin laatua työhön. Laatu ja innovaatiot kuuluvat vahvasti JCDecaux’n kulttuuriin. Nykyään Pariisin pörssissä noteerattava yritys on säilyttänyt perheyritystaustansa. 

Esimerkkinä laadun vaalimisesta Tenkanen kertoo, että vaikka Helsingin kaupungin bussipysäkkien ulkomainontapaikkoja koskeva sopimus on menossa kilpailutukseen ensi vuonna, yritys on tehnyt mainospaikoilla merkittäviä huoltotöitä.

– Yhteistyömme saman it-toimittajan, Suomessa Dustinia edustavan Businessforumin kanssa on jatkunut ainakin 15 vuotta. Aikaisemmin hankimme omia palvelimia, mutta nykyään käytämme ulkoistettuja pilvipalveluita. Alihankkijoiden käyttöön hankkimiemme iPadien lisäksi Businessforum toimittaa meille muun muassa työasemia ja verkkolaitteita.

Tenkanen arvostaa it-toimittajassa nopeutta ja joustavuutta. Hän kiittelee myös sitä, että kumppani tuntee hyvin JC Decaux’n toiminnan. Toimittajan toimenkuvaan kuuluu, että tuodaan esille uusia asioita ja halutaan aidosti huolehtia asiakkaasta.

– Olemme aina saaneet hyvää henkilökohtaista palvelua volyymeistä huolimatta. Kun viimeksi teimme päätöksen työasemista, tutustuimme Businessforumin kanssa eri vaihtoehtoihin ja vietimme puolisen päivää valituksi tulleen toimittajan, Lenovon, luona.

Uusien laitteiden tilaus hoituu kätevästi verkossa, jossa voidaan määritellä myös, mikäli laitteisiin tarvitaan esiasennettuja ohjelmistoja. Tenkanen on sitä mieltä, että laitteisto kannattaa vakioida mahdollisimman pitkälle. Näin helpotetaan ylläpitoa.

– Jos on jotain poikkeuksellisempaa hankittavaa, juttelen Kai Dahlmanin (Businessforumin yhteyshenkilön) kanssa. Katsomme tarjontaa ja hintoja ja sitten teemme ostopäätöksen. Muutos Dustiniksi on näkynyt laajentuneena tuote- ja kumppanuusvalikoimana. Tällä tiellä ja aina yhtä mutkattomalla yhteistyöllä odotamme jatkavamme myös tulevaisuudessa. 

Businessforum on osa Dustin konsernia.

JCDecaux

  • Ranskalaislähtöinen ulkomainoskonserni, joka toimii 70 maassa 3 400 kaupungissa.
  • Pohjoismaissa yritys toimii kaikissa merkittävissä kaupungeissa ja sillä on noin 200 työntekijää. Ulkomainospaikkoja sillä on kymmeniätuhansia aina suurista mainostauluista ostoskärryihin ja julkiseen liikenteeseen.
  • Kasvavan digitalisaation myötä elektronisia mainospaikkoja yrityksellä on Pohjoismaissa jo noin 1 500 kpl. Kaupunkipyöriä (ei Suomessa) on yli 1 000 kpl.

HAASTE

Kasvava mainostaulujen määrä ympäri Suomea edellyttää uusia ratkaisuja huollon hallinnoimiseksi.

RATKAISU

JCDecaux osti 200 iPadiä jotta alihankkijat voivat vastaanottaa ja kuitata työtehtävät.  Tilaukset jaetaan sovelluksen avulla, joka on kehitetty tarkoitukseen.

TULOS

Uusi järjestelmä lähettää ja tunnustaa tilaukset, jonka avulla JCDeacaux varmistaa että mainostaulut pysyvät huippukunnossa.  Laitteet ovat osoittautuneet säänkestäviksi

Viimeksi päivitetty: 1 heinäkuuta 2022

Aihealue