Asiakasreferenssi

Ympäristö etusijalla

Trondheimin kunnassa 13 000 työntekijää voi tulostaa asiakirjat minne haluavat, eikä paperia jää lojumaan. Kattavan tulostinsopimuksen avulla kunta säästää sekä ympäristöä että kustannuksia.

Dustin on toimittanut monitoimilaitteita norjalaiselle Trondheimin kunnalle vuodesta 2003 lähtien. Uusin sopimus allekirjoitettiin vuonna 2019, ja sen voimassaoloaika on 4 + 1 vuotta: sopimusta jatketaan vuodella, jos kumpikaan osapuoli ei irtisano sitä. Toimitus käsittää 750 monitoimilaitetta, joissa on tulostus- kopiointi-, faksi- ja skannaustoiminnot, sekä noin 250 henkilökohtaista, suoraan tietokoneeseen liitettävää tulostinta. Lisäksi opiskelijoiden käytössä on tällä hetkellä noin 150 monitoimilaitetta, jotka toimivat pilvitulostimina.

– Edellisellä sopimuskaudella Trondheimin kunta otti käyttöönsä turvatulostuksen. Tämä tarkoittaa, että noutaakseen tulosteensa joltakin kunnan 230 yksikössä sijaitsevalta 750 monitoimilaitteelta työntekijän on tunnistauduttava tunnuskortillaan tulosimella, kertoo Trondheimin kunnan IT-palvelun IT-vastaava Turid Kolberg.

– Joidenkin työntekijöiden on esimerkiksi tietyissä esimiestehtävissä tulostettava välillä asiakirjoja, joita ei ole tarkoitettu kaikkien nähtäviksi. Turvatulostuksen käyttöönoton jälkeen paikallisten tulostimien tarve on pienentynyt hieman, sillä asiakirjat tulostuvat vasta, kun työntekijä seisoo monitoimilaitteen vieressä ja tunnistautuu kortillaan. Turvatulostuksen edut olivat niin merkittävät, että se sisällytettiin myös uuteen sopimukseen, Kolberg lisää.

80 tonnia vähemmän paperijätettä

Turvatulostuksen käyttöönoton myötä paperia ei enää jätetä noutamatta monitoimilaitteilta. Tämä on hyvä asia kunnalle, joka on asettanut ympäristönäkökohdat etusijalle.

750 uutta HP Pagewide -tulostinta otetaan käyttöön kunnassa sitä mukaa, kun voimassa olevat vuokrasopimukset päättyvät. Uudet tulostimet perustuvat innovatiiviseen tekniikkaan, joka kuluttaa 90 prosenttia vähemmän energiaa kuin lasertulostimet. Turvatulostuksen ansiosta kunta tuottaa vuodessa noin 80 tonnia vähemmän paperijätettä kuin ennen. HP PageWide -tekniikka vähentää myös mustekaseteista, rummuista ja vastaavista osista aiheutuvaa jätettä 80–90 prosentilla.

– Asetimme tarjouskilpailussa erilaisia ympäristövaatimuksia, jotka koskivat muun muassa ympäristömerkintää, pakkausten käsittelyä ja kuljetusta. Dustinin kanssa tehtyyn uuteen sopimukseen kuuluu lisäksi, että yksiköt voivat pitää olemassa olevat monitoimilaitteensa. Tiedämme, että monia laitteita käytetään vuokrakauden aikana vain vähän – joitakin vain 0,04 prosenttia kapasiteetista. Ympäristönäkökulmasta onkin myönteistä, ettei monitoimilaitteita tarvitse vaihtaa. Uudessa sopimuksessa maksamme vain käytöstä, mikä on edullista myös Trondheimin kunnalle, Kolberg sanoo.

Saumatonta yhteistyötä

Dustin on voittanut neljä viimeisintä tarjouskilpailua monitoimilaitteiden toimittamisesta Trondheimin kunnalle.

– Teemme joka kerta kokonaisarvion tarjouksista, ja hinnan lisäksi myös palveluja painotetaan merkittävästi. Viankorjaus, uusien ja vaihdettavien tulostimien toimitusaika jne. ovat meille tärkeitä osatekijöitä. On myönteistä, että toimittaja tuntee kunnan hyvin, sillä näin aikaa ei mene alkuvaiheessa tutustumiseen, Kolberg sanoo.

Kyky tehdä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa, esimerkiksi tulostuspalvelun osalta, on keskeinen tekijä.

– Meille on tärkeää, että tämä toimii saumattomasti, hän jatkaa.

Trondheimin kunnan IT-tuki ottaa vastaan vikailmoitukset kunnan kaikista yksiköistä ja ohjaa asiaankuuluvat ongelmat Dustinille.

– Tiedämme, että yksiköt ovat erittäin tyytyväisiä Dustinin vasteaikaan. Vasteaika on viankorjauksissa enintään neljä tuntia, mutta monet ovat kertoneet, että ehtivät tuskin laskea luurin kädestään, kun Dustinin teknikko on jo ovella, Kolberg myhäilee.

Turid Kolberg

Monet ovat kertoneet, että ehtivät tuskin laskea luurin kädestään, kun Dustinin teknikko on jo ovella.

Trondheimin kunnan IT-palvelun IT-vastaava Turid Kolberg

Näin se tapahtui

Haaste

Trondheimin kunnan 13 000 työntekijän tulostustarpeet vaihtelevat. Tarpeettomista tulostuksista aiheutui paljon paperijätettä.

Ratkaisu

HP:n monitoimilaitteiden ansiosta tulostus on helppoa ja ympäristöystävällistä, ja työntekijät tulostavat vain välttämättömät asiakirjat haluamallaan kunnan 750 monitoimilaitteesta.

Tulos

Ei tarpeettomia tulosteita, jotka jäävät lojumaan. Tulosteen saadakseen työntekijän on tunnistauduttava monitoimilaitteella. Kunnan tuottama jäte on vähentynyt 80 tonnia. HP:n PageWide-tekniikka vähentää energiankulutusta jopa 90 prosenttia. Asiakirjojen tuotantoon liittyvä jätemäärä on vähentynyt 80–90 prosenttia.

Tutustu IT-palveluihimme

Vastaavaa lukemista:

Käyttäjien tukeminen kestävässä kehityksessä

Teksti: Sissel Fantoft
Kuva: Ole Martin Wold

Viimeksi päivitetty: 1 heinäkuuta 2022

Aihealue