Fokus

Mobiililaitteet turvaan ja lataukseen.

Kaikkia mobiililaitteita yhdistää tarve päästä lataukseen aika ajoin.

Ota yhteyttä asiantuntijaan

Mobiililaitteet turvaan ja lataukseen

Australialainen matematiikan opettaja ja nykyisen toimitusjohtajan isä Paul Symons perusti LocknChargen 1998 havaittuaan tarpeen turvata koulujen kannettavat tietokoneet ja muut elektroniset laitteet.

Hänen menestyksekkäät lukitus- ja säilytystuotteensa saivat hyvän vastaanoton ja tämän alun menestyksen siivittämänä yritys laajeni kaikkialle Australiaan. Myöhemmin yritys laajentui myös Yhdysvaltain ja Euroopan markkinoille.

– Hän rakensi näitä laitteita takapihallamme ja minä ajelin ympäristön eri kouluille myymään niitä suoraan autoni takakontista, muistelee toimitusjohtaja James Symons.

LocknChargen missiona on tehdä ihmisten elämästä helpompaa. Yritys on erikoistunut suunnittelemaan ja valmistamaan korkealaatuisia mobiililaitteiden säilytys-, -lataus ja hallintaratkaisuja.

– Tehtävämme on tehdä paljon mobiiliteknologiaa käyttävien koulujen ja yritysten toiminnasta vaivattomampaa, Symons sanoo.

Mobiililaitteiden pitää olla käytettävissä ja käyttökunnossa jatkuvasti. Kun ne eivät ole käytössä, niillä pitää olla turvallinen säilytyspaikka. LocknChargen tuotteet tekevät nämä molemmat asiat ja yritystä pidetään yleisesti alan parhaimpana ja innovatiivisimpana brändinä mobiiliteknologian tällä osa-alueella.

– Suojaamme ja hallitsemme mobiililaitteita kouluissa ja yritysympäristössä. Tarkoituksenamme on tehdä mobiiliteknologian käyttäjien elämästä helpompaa ja poistaa heidän huolensa”, lupaa Symons.

LocknChargella on valikoima erilaisia tuotteita yhdenmukaisille tuotteille parhaiten sopivista latauskärryistä kaikenlaisille laitteille sopiviin kiinteästi asennettaviin säilytyskaappeihin. Kaikille tuotteille on yhteistä niiden suunnittelun innovatiivisuus. ”Tuo oma laitteesi” -käyttöön tarkoitetuista tuotteista suosituin on FUYL Tower Charging Station -säilytystorni.

Sen kaikki lokerot on varustettu turvallisilla luukuilla, jotka voi avata vain yksilöllisellä PIN-tunnuksella. Lisäksi laitetta voi valvoa selainpohjaisen portaalin kautta. Portaalin kautta voi muun muassa avata ja sulkea lokeroita sekä tarkkailla tornin käyttöä.

Omille laitteille ominaista on niiden monimuotoisuus. Kaikkia mobiililaitteita yhdistää tarve päästä lataukseen aika ajoin. Tällaisessa ympäristössä tarvitaan joustavia ratkaisuja lataukseen ja säilytykseen. Säilytykseen liittyy olennaisesti turvallisuus.

  Käyttäjiemme laitteiden turvallisuus on meille tärkeä ja vaikka se ei ole aina kaikissa ympäristöissä varsinainen huolenaihe, on se asia, joka on aina taustalla. Kun laitteet ovat turvassa, käyttäjät voivat rauhassa keskittyä työhönsä ja näin lisätä tuottavuutta”, sanoo Symons.

Tulevaisuudessa yhä useammat laitteet ladataan langattomasti. Symons näkee tulevaisuudessa muuttuvia tarpeita.

Langattoman ja nopean latauksen kysyntä tulee kasvamaan dramaattisesti uusien laitteiden tulessa markkinoille ja uusien työskentelytapojen kehittyessä. Tällä osa-alueella tulee olemaan monia innovaatioita lähitulevaisuudessa. Latauslokerot ja säilytyskaapit tulevat jatkossa olemaan entistä monipuolisempia. Asia joka ei tule muuttumaan tulevaisuudessakaan on turvallisen säilytystilan tarve, väliaikainen koti mobiililaitteille. Me LocknChargella olemme tämän teknologian eturintamassa.

Näemme että tuotteillamme on yhä enemmän käyttöä ja käyttökohteita yritysmaailmassa. Me ja yhteistyökumppanimme olemme joustavia ja asiakaskeskeisiä. Ymmärrämme että on erilaisia tapoja tehdä töitä. Olemme aina valmiita auttamaan asiakkaitamme ja räätälöimään ratkaisumme vastaamaan juuri heidän tarpeisiinsa. Meille on hyvin tärkeää, että teknologiamme tekee asiakkaidemme elämästä ja työnteosta helpompaa ja että se istuu saumattomasti heidän jokapäiväiseen elämäänsä.

James Symons
Toimitusjohtaja, LocknCharge

Tutustu LocknCharge:n koko valikoimaaan täällä »