Fokus

Tehoa työryhmiin.

Jatkuvasti lisääntyvä tarve yhteistyölle vaatii uusia ratkaisuita.

Ota yhteyttä asiantuntijaan

Tehoa työryhmiin

Työnteko ja työpaikat muuttuvat ja suurin vaikuttava tekijä on lisääntynyt tarve yhteistyölle ja kommunikaatiolle. Etäkokoukset ovat olleet arkipäivää jo jonkin aikaa, mutta niiden tarve lisääntyy edelleen. Kokousten tehokkuudella on suuri vaikutus tuottavuuteen. Työpaikoilla kiinnitetäänkin yhä enemmän huomiota tiimityöskentelyn mahdollistavien välineiden tekniikkaan ja niiden kykyyn sujuvoittaa yhteistyötä. Lenovo ThinkSmart Hub 500 on juuri tällainen tehokkuutta parantava työkalu. Sen avulla kokoukset alkavat aina ajallaan yhdellä kosketuksella.

Kokoukset vievät aikaa riittävästi jo ilman säätämistä tekniikan kanssa. Tutkimusten mukaan keskimääräinen viive kokousten alussa, joka kuluu laitteiden säätämiseen käyttökuntoon, on 10 minuuttia. ThinkSmart Hub 500 avulla vältät tuottavuutta syövät viivästymiset. -Laite on suunniteltu ainoastaan Skype Room Systems –käyttöön, ja siinä on kaikki tarvittava valmiina. Yhteistyön makuun pääsee helposti yhtä painiketta painamalla. Hub 500 on tarkoitettu pienille ja keskisuurille neuvotteluhuoneille ja se helpottaa kaikkien kokoukseen osallistuvien elämää – niin järjestäjän, osallistujan kuin tekniikasta vastaavankin.

Laitteessa on 11,6 tuuman heijastamaton FullHD-kosketusnäyttö joka pyörii 360 astetta. Integroitu audio antaa kuulua itsestään kahdella Dolby Audio Premium -kaiuttimella ja ääntä välittävät kaksi mikrofonia, jotka kattavat 360 astetta. Laite tunnistaa automaattisesti, kun se havaitsee liikettä. Sen neljä USB-porttia mahdollistavat kattavat oheislaitteiden liitännät, kuten esimerkiksi minkä tahansa Skype-sertifioidun kameran liittämisen kokoonpanoon. Laitteeseen voi myös liittää integroidun näytön lisäksi kaksi ulkoista FullHD-näyttöä tai vaikkapa toisen tietokoneen ohjelmanlähteeksi. Kolmivärisen LED-renkaan avulla kaikki huoneessa olevat tietävät puhelun tilan.

”Skypen käyttö on yleistä, mutta aina välillä vaikeaa. ThinkSmart Hub 500 on ratkaisu tähän. Se on aina valmis ja siinä on Win 10 IoT-käyttöjärjestelmä varustettuna Skyperoom System -sovelluksella”, sanoo Lenovon Ismo Lokka.

Tietoturva ja käytännöllisyys ovat olennainen osa Hub 500 ratkaisua. Windows 10 IoT Enterprise sisältää älykkään suuryritystason suojauksen ja Skype Room Systems -sovelluksessa on myös lukitustoiminto. Laite integroituu helposti saman tuen piiriin kuin yrityksen muutkin Windows 10 -laitteet. Verkossa laite näkyy samanlaisena kuin muutkin PC:t. Sitä voidaan hallita ja päivittää normaalisti eikä se aiheuta yrityksen tietohallinnolle harmaita hiuksia. Vaikka se on raudaltaan tietokone ja kiintolevy, sinne ei jää mitään. Ratkaisuun sisältyy myös innovatiivinen, johtojen hallintaan tarkoitettu luukku, joka suojaa portteja ja estää kaapeleiden irrottamisen vahingossa.

”Collaboration ja sisältöjen jakaminen kasvaa markkinana koko ajan. Kun tarve lisääntyy ja tarvitaan ryhmäkäyttöön sopivia neuvotteluratkaisuja, on SmartHub oivallinen ratkaisu. Tämä näppärä järjestelmä sopii kaikenkokoisille yrityksille ja on edullinen moniin raskaampiin videoneuvottelujärjestelmiin verrattuna. Työryhmän ihannekoko SmartHubille ulottuu kymmeneen henkeen asti”, Lenovon Ismo Lokka sanoo.

Lenovo SmartHub 500:lla on kolmen vuoden onsite-takuu.