Infrastruktuuri

”Vanhat IT-järjestelmät ovat valtava ongelma”

Haluatko pitkäjänteisen IT-strategian? Silloin on investoitava lyhytikäisempiin järjestelmiin, vaikka se kuulostaakin ristiriitaiselta.

IT ja pitkäjänteisyys eivät aina kulje käsi kädessä. Kun järjestelmään laitetaan paljon rahaa, sen käyttöiän maksimointi voi kuulostaa tilanteelta, jossa kaikki voittavat. Silloin rahaa ei kulu kalliisiin säännöllisiin päivityksiin ja käytössä on tekniikka, jonka hallitset ja jonka tiedät toimivan kaikissa olosuhteissa.

Muutaman lisävuoden – tai vuosikymmenen – tiristät vanhanaikaisista järjestelmistä kuitenkin omalla vastuullasi.

Vanhasta järjestelmästä ei päästä koskaan eroon

Erik Timan toimii sovelletun digitalisaation asiantuntijana Ruotsin teknologisessa tutkimuslaitoksessa RISE:ssä. Hänen mukaansa monet IT-järjestelmät pitäisi vaihtaa uusiin muutaman vuoden välein, mutta niiden annetaan usein puksuttaa monin verroin pidempään, koska omistajat ovat mielestään investoineet niihin paljon.

– On valtava ongelma, että vanhat IT-järjestelmät kummittelevat käytössä pitkään, etenkin julkisella sektorilla. Uutta järjestelmää hankittaessa ajatellaan, että ”meillähän on jo järjestelmä, joka on kyllä huono, mutta sitähän voidaan mukauttaa” – ja sitten vanhasta järjestelmästä ei päästä koskaan eroon.

Erik TimanErik Timan, toimii sovelletun digitalisaation asiantuntijana Ruotsin teknologisessa tutkimuslaitoksessa RISE:ssä.

Valitse selkeä aikahorisontti

Tehottoman tilkkutäkin kasaaminen eri teknologioista on ansa, josta myös Dustinin Senior Solution Architect Christer Dahlström varoittaa.

– Asioiden vanhenemista on vaikea välttää. Näitä järjestelmiä on usein paikattu ja korjailtu, ja ne voivat sisältää asiakaskohtaisia mukautuksia. Tämä tekee järjestelmien ylläpidosta kallista, eikä niistä saada helposti joustavia. Lisäksi ylläpito vaatii ainutlaatuista osaamista.

Lue lisää:Infrastruktuuri, joka auttaa rakentamaan innovatiivisia yrityksiä

Christer DahlströmChrister Dahlström, Dustinin Senior Solution Architect.

Uusia järjestelmiä hankittaessa RISE:n Timan kehottaa pitämään mielessä selkeän aikahorisontin.

– On aivan liian helppoa ostaa uusia asioita. Jos järjestelmää aiotaan käyttää pitkään, sitä on voitava laajentaa. Jos sitä aiotaan käyttää viisi vuotta, voidaan ehkä unohtaa asiakaskohtainen mukautus ja vain antaa palaa. Selvittäkää parametrit ennen päätöstä.

”Kauhuskenaario!”

Dustinin Customer Technology Evangelist Mathias Törnblom uskoo, että näissä asioissa hutiloiva yritys pelaa uhkapeliä, jonka panoksena on oma data.

– Perinteisissä ja useimmiten isoissa organisaatioissa pidetään kiinni vanhoista järjestelmistä. Tuntuu, että tälle on mahdotonta tehdä mitään. Pahin kuulemistani tarinoista koski vanhaa OS/2-sovellusta, joka piti ensin virtualisoida VirtualPC:llä, ja tämä piti sitten virtualisoida VmWarella. Mikä kauhuskenaario! Ei suojausta, ei tukisopimuksia, ja tämä oli todennäköisesti aivan keskeinen komponentti organisaatiolle.

Mathias TörnbladMathias Törnblad, Dustinin Customer Technology Evangelist.

Kuin laiminlöisi kumppaninsa

Törnblom muistuttaa, että tällaisessa tilanteessa on herättävä ja todettava, että tilalle olisi pitänyt jo kauan sitten rakentaa uusi sovellus – vaikka se olisikin maksanut paljon.

– Jos sovelluksia ei pidetä kunnossa ja niiden riskejä seurata, onnettomuudesta tulee sattuessaan katastrofaalinen. Vanhojen järjestelmien säilyttäminen ja ylläpidon unohtaminen on sama kuin laiminlöisi kumppaninsa. Kokeile ja katso, miten käy – jos uskallat.

Teksti: Alfred Holmgren

17 helmikuuta 2021

Aihealue