Uutisia Applen WWDC konferenssista.

Uutisia Applen WWDC konferenssista.

Lue mitä tämän vuoden tapahtumassa esiteltiin.

WWDC2016

WWDC 2016

WWDC on Applen vuotuinen kehityskonferenssi, jossa kehittäjät ympäri maailmaa kokoontuvat oppimaan lisää siitä, miten Applen tuotteisiin rakennetaan parhaalla tavalla parhaita mahdollisia ohjelmia ja sovelluksia. Tapahtumassa on suuri workshop- ja luento-tarjonta, mutta meille jotka emme pääse itse paikan päälle tulee ensimmäinen päivä olemaan koko konfferenssin mielenkiintoisin. Apple pitää nimittäin silloin keynote-esitelmän, jossa he esittelevät perinteensä mukaan tulevia iOS ja OS X versioita. Joskus he esittelevät myös uusia laitteita ja esimerkiksi iPhone 4 ja ensimmäinen retina-näytöllä varustettu MacBook Pro esiteltiin juuri WWDC-konferenssissa.

macOS Sierra

Apple vaihtaa suositun käyttöjärjestelmänsä nimeä 15 vuoden jälkeen. Sopiakseen paremmin yhteen muiden käyttöjärjestelmien kanssa, kuten iOS, tvOS ja watchOS, vaihdetaan OS X nimeä ja se tulee viimeisimmän Sierra-version lanseerauksen yhteydessä saamaan nimen macOS. Tämä lanseerataan kuluttajille syksyllä. Betaversio tästä on kuitenkin saatavilla jo ensikuussa, joten jos et jaksa odottaa voit tutustua tähän versioon jo etukäteen.

iOS 10

Seuraava suuri iPhonen ja iPadin käyttöjärjestelmäversio on nimeltään iOS 10 ja se tuo mukanaan paljon uusia toimintoja sekä päivitetyn designin. Myös lukittu näyttö-tila on saanut kasvojenkohotuksen ja tullut käyttäjäystävällisemmäksi, sillä se mahdollistaa viestien lukemisen ja niihin vastaamisen ilman näyttölukon avaamista.

Siri tulee nyt Maceihin

Yksi tärkeimmistä macOS Sierra uutisista on, että sen ääniohjausjärjestelmä Siri löytyy nykyään myös Mac-koneista. Aivan kuten iPhone, iPad tai Apple Watch laitteissakin, voit aktivoida Sirin soittaaksesi puheluita, luodaksesi muistutuksia tai tehdäksesi internethakuja. Sirillä voit käyttää käsien lisäksi myös ääntäsi ja työskennellä koneellasi tehokkaammin.

Avaa tietokoneesi Apple Watch kellolla

Apple Watchin käyttäjät voivat käyttää kelloa langattomana avaimena kirjautuakseen nopeammin macOS Sierralla varustetulle Mac-koneelleen. Mac tunnistaa Bluetoothin avulla kun kellosi – toisin sanoen sinut- ollessasi koneen läheisyydessä. Näin vältyt salasanan kirjoittamiselta jok kirjautumisen yhteydessä.

Leikkaa Macissä - liitä iPhoneen

Kun tahdot käyttää Macissa olevaa tekstikappaletta puhelinsovelluksessa tai kun tahdot liittää puhelimessasi olevan kuvan tietokoneen asiakirjaan, onnistuu tämä nyt huomattavasti kätevämmällä macOS Sierralla ja iOS 10:llä. Kaikki laitteesi voivat jakaa leikkeitä iCloudissa, niin, että kopioidessasi kuvan tai tekstin laitteelta, pääset automaattisesti käsiksi siihen myös muita laitteilta käsin.

Uudesta iMessagesta tulee ilmeikkäämpi

Applen omasta viestipalvelusta on tullut tehokkaampi iOS 10:in myötä ja etenkin elävämpi. iMessage analysoi kirjoittamasi tekstin ja muuttaa halutessasi sopivat sanat hymiöiksi. Voit myös sallia viestisi lähetettävän animaatioilla höystettyinä, niin että esimerkiksi huutomerkillä varustettu viesti ilmestyy näytölle pamauksen lailla tai anteeksipyyntö hiipii varovasti vastaanottajan näytölle. Uusi viestisovellus on avoin kehittäjille, jolloin voit lisätä siihen lisämoduuleina toivomiasi uusia toimintoja.

Parempi järjestys valokuviin

Uusi kuvasovellus ei ainoastaan muista kuvien ottosijaintia GPS:n avulla, vaan voi myös käyttää automaattista itseoppivaa toimintoa, joka analysoi kuvien sisällön ja järjestelee ne sen mukaan. Sovellus tunnistaa esimerkiksi kuvan, jossa hiihdät ja helpottaa näin hiihtolomakuvien etsimistä. Sama toiminto voi luoda älykkäitä kuvasarjoja perustuen kuvien ottopaikkaan ja aikaan sekä niiden sisältöön. Analyysi tapahtuu suoraan puhelimessa ja on täysin salattu.

Kätevämpi musiikkisovellus

iOS 10 tekee musiikin etsimisestä sujuvampaa ja vaivattomampaa. Apple Musicin päivitetyssä käyttöliittymässä on yksinkertaisempi muotoilu ja se näyttää musiikkikirjastosi välittömästi. Paljon matkusteleva löytää omaan laitteeseen tallennetut kappaleet ja soittolistat helpommin, mikäli tahdot tai joudut kuuntelemaan musiikkia ilman internet yhteyttä.

WatchOS 3

WWDC tapahtumissa ei esitelty uutta Apple Watchia vaan uusi versio sen WatchOS- käyttöjärjestelmästä. WatchOS 3 nopeuttaa sovellusten avaamista sovellusten käynnistysaikaa lyhentävän optimoidun suorituskyvyn ja sivussa olevan painikkeen ansiosta, jolla saat nopeamman pääsyn viimeksi käyttämiisi sovelluksiin.

tvOS

Viimeisimmän sukupolven Apple TV:n ohjelmistoon ei tullut päivitystä, mutta kuitenkin muutama mukava uutinen. Uusi kaukosäädinsovellus iPhoneen mahdollistaa kiihtyvyysanturilla ja äänen avulla ohjauksen tavallisen Mac-kaukosäätimen tapaan. Apple TV:n Siri tukee vihdoinkin myös Youtube-videoiden hakua ja koko ohjelmisto voidaan nyt kaunistaa mustalla teemalla.

Swift Playgrounds opettaa lapsia ja aikuisia ohjelmoimaan

Apple satsaa ohjelmointikieleensä Swiftiin ja tahtoo tehdä ohjelmoinnin opettelusta helpompaa ja mahdollista ilman Macia. Uudella iPad-sovelluksella perusohjelmoinnin oppimisesta tulee helpompaa sekä lapsille että aikuisille, joko kehittyneempien tehtävien tai palapelin muodossa.