Fokus

ENTISTÄ ÄLYKKÄÄMPÄÄ VERKKOLIIKENNETTÄ.

Dalataliikenteen kapasitettihaasteita ratkotaan jatkossa yhä enemmän verkon älykkyydellä.

Ota yhteyttä asiantuntijaan

Entistä älykkäämpää verkkoliikennettä

Dataliikenteen volyymin kasvaessa jatkuvasti tulee kiusaus ratkoa kapasiteettihaasteita aina vain nopeammalla verkolla. Vaikka raakaa kapasiteettiakin täytyy toki olla, jatkossa entistä merkittävämpi tekijä on verkon älykkyys.

”Vuosi sitten julkistimme Applen WWDC:ssä ensimmäiset Cisco/Apple-yhteistyön tulokset, ja nyt julkistamme jälleen uusia juttuja yhdessä Applen kanssa. Cisco on siinä suhteessa ainutlaatuisessa asemassa, että Apple ei ole tehnyt muiden verkkolaitevalmistajien kanssa vastaavaa”, kertoo Ciscon Ilpo Mäkinen.

Suomalaisen yritys- tai julkishallinnon asiakasorganisaation käyttäjälle yhteistyön hedelmät mahdollistavat paremman käyttäjäkokemuksen Applen laitteilla. Vuosi sitten Cisco oli parantamassa IOS-laitteiden käyttäjäkokemusta, nyt julkistetut uutuudet tuovat samoja hyötyjä myös Mac OS –käyttäjille.

Vuosi sitten julkistimme Applen WWDC:ssä ensimmäiset Cisco/Apple-yhteistyön tulokset, ja nyt julkistamme jälleen uusia juttuja yhdessä Applen kanssa. Cisco on siinä suhteessa ainutlaatuisessa asemassa, että Apple ei ole tehnyt muiden verkkolaitevalmistajien kanssa vastaavaa.

Mitä nämä parannukset sitten ovat?

”Ensimmäiseksi pitää mainita FastLane. Kun Apple-laite, kuten iPhone tai iPad liittyy langattomaan verkkoon, ensitöikseen langaton verkko ja IOS-laite kättelevät ja tunnistavat toisensa. Kättelyn avulla verkko ja IOS-laite tulevat tietoisiksi toistensa kyvykkyyksistä, jolloin molemmat yhteyden osapuolet osaavat automaattisesti hyödyntää kehittyneitä FastLane-ominaisuuksia. Esimerkiksi videopuhelua käynnistettäessä verkko tunnistaa välittömästi kyseessä olevan erityiskohtelua vaativan sovelluksen, ja osaa sen perusteella varata puhelulle riittävän kapasiteetin ja käyttää oikeanlaista liikenteen priorisointia. Verkko huolehtii koko ajan, että Apple-laitteilla on paras mahdollinen palvelunlaatu”, kertoo Mäkinen.

”Normaalistihan langatonta verkkoa käyttävä laite tarttuu kiinni ensimmäiseen tukiasemaan ja pyrkii pysymään siinä mahdollisimman pitkään, koska uuden verkon etsintä kuluttaa resursseja. Sen sijaan, kun laite ja verkko toimivat FastLanen ansiosta kehittyneempien yhteisten pelisääntöjen mukaan, ne voivat optimoida kullekin laitteelle parhaan tukiaseman tilanteen mukaan.

Verkko siis tavallaan auttaa mobiililaitetta tekemään fiksumpia päätöksiä, joka sitten näkyy käyttäjälle parempilaatuisena yhteytenä ja esim. katkottomampina videopuheluina.”, Ilpo sanoo.

Verkkoliikenteen priorisoinnilla eli QoS:n käyttöönotolla olisi potentiaalia ratkaista monia verkkoliikenteen haasteita. Valitettavasti QoS:n hyödyntäminen erityisesti langattomissa verkoissa ei ole aina ihan yksinkertaista. Hankalinta on perinteisesti ollut kontrolloida laitteesta verkon suuntaan lähtevän tietovirran palvelunlaatua.

Ciscon yhteistyö Applen kanssa tuo tähän muutoksen, jonka ansiosta saadaan myös tuon hankalan ensimmäisen ”hypyn” liikenne QoS:n osalta täysin hanskaan. Uutta on, että nyt voidaan määritellä liiketoimintakriittiset sovellukset ensi sijalle sekä IOS-, että jatkossa myös Mac OS –laitteissa. Applen laitehallintatyökaluilla voidaan luoda laitteisiin ns. QoS-profiili, jossa on määritelty mitkä organisaation sovellukset ovat liiketoiminnan kannalta tärkeitä. Sen jälkeen laite osaa priorisoida juuri niitä sovelluksia.

”Kun aikaisemmin vain verkko on osannut oikein konfiguroituna säätää liikennettä, nyt tämä ominaisuus on myös Applen päätelaitteissa”, kertoo Mäkinen.

Tämäkään ei tarkoita huonompaa palvelua muille, mutta Applen laitteilla saadaan määriteltyä prioriteetti lähtevän liikenteen osalta tarkemmin. Esimerkiksi iCloud-backupin käynnistyminen ei häiritse videopuhelua. Muutenkin liikenne ohjautuu entistä fiksummin, kun verkkolaitteet osaavat puskuroida ja jakaa liikennettä ulko- ja sisäverkon välillä entistä älykkäämmin.

Kolmas parannus, joka Apple-käyttäjille tästä yhteistyöstä seuraa, on eräiden tärkeiden sovellusten integrointi käyttöjärjestelmätasolle. Ciscon kollaboraatiosovellukset, kuten Spark ja Webex, pääsevät suoraan kiinni IOSiin käyttöjärjestelmätasolla. Esimerkiksi kontaktitiedot, soitetut ja vastaanotetut puhelutiedot ja monet muut ovat yhteisessä käytössä, mikä luo paremman käyttäjäkokemuksen.

Hyödyntämällä Ciscon verkon ja Applen päätelaitteiden tarjoamia uusia mahdollisuuksia asiakkaiden työ tehostuu, käyttäjäkokemus paranee, ja olemassa olevasta infrasta saadaan enemmän irti ilman lisäinvestointeja. Käyttöönotossa korvaamatonta apua tarjoavat asiantuntevat kumppanit, kuten Dustin.