Kuntoilualan yritys Health & Fitness Nordic halusi keskittyä ydinliiketoimintaansa eli terveyteen ja liikuntaan IT-ympäristöstä huolehtimisen sijaan. Säästääkseen aikaa ja resursseja yritys ulkoisti IT-toimintonsa Dustinin omistamalle Idenetille.
Health & Fitness Nordic on yksi Pohjoismaiden suurimmista kuntoilualan yrityksistä. Se omistaa muun muassa tuotemerkit SATS ELIXIA, Fresh Fitness, HiYoga ja SAFE. Tietojohtaja Arvid Johansson kertoo yrityksen ryhtyneen ajamaan digitalisointia ja pilvipalvelujen käyttöönottoa aikaisessa vaiheessa jo neljä vuotta sitten, ennen SATSin ja ELIXIAn yhdistymistä.
Tiukemmat turvallisuusstandardit
– Halusimme ennemmin keskittyä omaan toimintaamme kuin teknisten asioiden pyörittelyyn. Meillä on 8 000 työntekijää, 200 verkkosivustoa ja puoli miljoonaa jäsentä. Emme voi hoitaa IT-toimintojamme itse. Suurilla pilvipalvelujen tarjoajilla on myös tiukemmat turvallisuusstandardit. Tämän vuoksi saamme ulkoistamalla paremmat toiminnot kuin mitä pystyisimme itse järjestämään, hän sanoo.
Digitaalinen asiakaskokemus on täysin ratkaisevassa asemassa yrityksen menestyksen kannalta:
– Jäsenemme odottavat meiltä alan parhaita digitaalisia palveluita. He voivat muun muassa varata palveluvalikoimastamme ryhmäliikuntatunteja ja henkilökohtaista valmennusta, seurata harjoitteluhistoriaansa ja tilastojaan sekä saada myös motivaatiota tavoitteidensa saavuttamiseen. Tämä on meille tärkeä kilpailuetu, ja se tuo lisäarvoa niin nykyisille kuin mahdollisille uusille asiakkaillemme, Arvid Johansson toteaa.
Health & Fitness Nordic käytti aikaisemmin toista pilvipalvelujen tarjoajaa. Koska Dustin kuitenkin toimitti yritykselle kaikki laitteet sekä huolehti laitemäärityksistä, tukipalveluista ja käytettyjen laitteiden palautuksesta, Arvid Johanssonin mukaan oli luonnollista valita Dustin myös pilvipalvelujen toimittajaksi. Toinen hyöty on hänen mielestään se, että Dustinin tytäryhtiö Idenet hallitsee erinomaisesti Microsoft Azure -ympäristön, jota Health & Fitness Nordic itse käyttää.
Alemmat kustannukset jag vakaampi ympäristö
Nykyään Health & Fitness Nordicilla on Idenetin hallitsema Microsoft Azure -pilviratkaisu, joka huolehtii varmuuskopioinnista, valvonnasta, virustorjunnasta ja turvallisuuspäivityksistä.
– Palveluntarjoajan vaihtaminen ei ollut toimintamme kannalta käänteentekevää, mutta kustannuksemme ovat laskeneet ja toimintaympäristöstä on tullut parempi ja vakaampi. Juuri vakaus on meille äärimmäisen tärkeää. Jäsenemme olisivat erittäin turhautuneita, jos keskustemme toiminnot olisivat poissa käytöstä. Lisäksi se aiheuttaisi meille valtavia haasteita.
Health & Fitness Nordicilla on Arvid Johanssonin mukaan suuria – toistaiseksi salaisia – suunnitelmia keskustensa ja lukuisien verkkosivustojensa digitaalisten toimintojen kehittämiseksi. Tavoitteena on tehdä aktiivista kehitystyötä, jolla pystytään auttamaan ihmisiä pääsemään alkuun ja edistymään harjoittelussaan. Yksi esimerkki tästä on SATS ELIXIA, joka tarjoaa nykyään kaikille jäsenilleen mahdollisuuden online-harjoitteluun verkon välityksellä. Jäsenet voivat suorittaa treeninsä olohuoneessa tai matkoilla, silloin kun heidän ei ole mahdollista harjoitella keskuksessa.
Lisää tietoa: [email protected]
Teksti: Astrid Feldreich
Kuvat: Mattias Hamrén
3 vinkkiä IT-palvelusopimuksen tarkistamiseen
- Käy läpi, mitä palveluja yrityksesi todella käyttää.
- Laadi sopimus, jossa on tilaa muutoksille.
- Varmista, että kaikki osapuolet tuntevat olevansa osallisia ja yhteisesti vastuussa.
Näin se tapahtui
HAASTE
Health & Fitness Nordic tarvitsi nopean ja vakaan palveluratkaisun varmuuskopiointia, tietoturvallisuutta ja muita keskeisiä IT-toimintoja varten.
RATKAISU
Dustinin omistaman Idenetin avulla yritys sai skaalautuvan palvelukokonaisuuden ja ketterän palveluntarjoajan.
TULOS
Nykyään Health & Fitness Nordic pystyy keskittymään liiketoimintansa kannalta ”oikeisiin asioihin”.