Työpiste

Epsonin laitteilla koululaiset eivät jää katveeseen

Teknologia on tuonut koululuokkiin huikeita mahdollisuuksia osallistuvaan oppimiseen. Laitteista ei kuitenkaan ole apua, jos ne eivät ole kaikkien ulottuvilla.

Koululuokassa jokaisen oppilaan kuuluu olla tasa-arvoisessa asemassa ja saada yhtä hyvät välineet oppimiseen ja osallistumiseen. Teknologiayritys Epsonin Britanniassa teettämän tutkimuksen mukaan näin ei kuitenkaan aina ole: pelkästään istumapaikka voi asettaa koululaiset epätasa-arvoiseen asemaan.

Epsonin tutkimukseen vastanneista opettajista kaksi viidestä kertoi havainneensa suoran korrelaation oppilaan istuinpaikan ja koearvosanojen välillä, ja lähes puolet opettajista piti luokkahuoneen reunojen pulpettien sijaintia huonona. Kaksi kolmesta opettajasta sanoi rajallisen näkymän haittaavan oppimiskokemusta. Lähes puolet kyselyyn vastanneista opettajista koki, että jos oppilas ei näe näyttöä kunnolla, keskittyminen opetukseen on vaikeampaa.

Epsonin Suomen maajohtajaa Jorma Lempistä tutkimuksen tulos ei yllättänyt.

Tätä viestiä olemme vieneet kouluille jo pitkään”, hän kertoo. ”Jos tyydytään liian pieniin kuvakokoihin, näkyvyys ei riitä takariviin asti.

Jorma Lempistä, Epsonin Suomen maajohtajaa

”Tätä viestiä olemme vieneet kouluille jo pitkään”, hän kertoo. ”Jos tyydytään liian pieniin kuvakokoihin, näkyvyys ei riitä takariviin asti.”

Projektori tarjoaa riittävää kokoa

Teknologian tarjoamat mahdollisuudet osallistavaan opetukseen voi hyödyntää käyttämällä asianmukaisia välineitä. Epsonin tutkimuksen mukaan lähes kaksi kolmesta opettajasta kokee myös olevansa opetuksessa luovempi, jos käytössä on projektori.

Liian pieni näyttö koskee suurta joukkoa oppilaista: Epsonin aiemmin teettämässä tutkimuksessa kävi ilmi, että yli puolet oppilaista ei tavallisessa luokkahuoneessa pysty lukemaan kaikkea sisältöä 70-tuumaiselta näytöltä.

Lempinen sanoo, että projektori on näkyvyyden näkökulmasta kosketusnäyttöä parempi vaihtoehto luokkahuoneisiin. Lähes 100-tuumainen kosketusnäyttö on valtavan kallis, kun taas projektorilla näkymän saa skaalattua 120-tuumaiseksi, joka riittää mihin tahansa tavalliseen koululuokkaan.

Liian pienen näytön hankkiminen saattaa Lempisen mukaan johtua yksinkertaisesta laskuvirheestä: 80 tuuman ja 100 tuuman näytön eroa ei ymmärretä.

”Jotkut voivat ajatella, ettei kokoero ole suuri, mutta siinä mennään matemaattisesti halpaan. Kuvakoko mitataan kuvan halkaisijalla, joten 100-tuumaisessa näytössä kuva-alaa on yli puolet enemmän kuin 80-tuumaisessa.”

Kynät tuovat toiminnallisuutta

Epsonin projektoreiden etu on myös niissä käytetty 3LCD-tekniikka. Sen ansiosta projektorissa on laaja värivalikoima sekä kirkas ja elävä kuva.

”Käytännössä se tarkoittaa, että jos maantiedon tunnilla näytetään Italian lippua, värit heijastuspinnalla näyttävät oikeilta”, Lempinen selittää.

Suuri etu on myös siitä, että Epson-projektorikynien tai sormien avulla projektorin kuvasta syntyy tussitaulu. Sähköistä taulua voi Lempisen mukaan käyttää aivan samoin kuin liitutaulua, ja lopputuloksen saa tallennettua ja jaettua.

Lisäksi näytölle voidaan heijastaa kuvaa oppilaiden omilta laitteilta. Sisältöä voi esittää oppilaiden kesken usean tietokoneen toiminnolla, jolla jopa 50 ihmistä pystyy jakamaan sisältöä tietokoneistaan.

”Opettaja voi antaa omalta koneeltaan vuoron, että milloin kenenkin laitteesta heijastetaan kuva projektorille”, Lempinen sanoo.

Opettajien osaamisella keskeinen rooli

Teknologian tarkoitus on tukea oppimista, ei hidastaa sitä. Projektorin luomat mahdollisuudet interaktiivisuuteen luokkahuoneissa tekevät osallistumisesta helppoa ja vaivatonta. Epsonin tutkimuksen perusteella näyttää, että myös opettajat uskovat tähän: yli kolme neljäsosaa vastaajista sanoi, että hyvälaatuinen näyttötekniikka antaa oppilaille mahdollisuuden osallistua opetukseen entistä paremmin.

Epsonin projektorin käytettävyyttä lisäävät parannetut liitännät. Yhteyksiä voi muodostaa tietokoneiden ja tablettien lisäksi esimerkiksi dvd-soittimiin ja dokumenttikameroihin. Lähteiden vaihtaminen onnistuu vikkelästi ja vaivattomasti, jolloin opetus ei keskeydy tekniikan vuoksi.

Lempinen painottaa myös opettajien osaamisen tärkeyttä.

”Aina kun siirrytään käyttämään uutta teknologiaa, on muistettava panostaa käyttäjien koulutukseen ja perehdytykseen. Paras hyöty saadaan siten, että uutta teknologiaa sekä osataan että halutaan käyttää.”

Teksti: Anne Salomäki

Viimeksi päivitetty: 1 heinäkuuta 2022

Aihealue