Asiakasreferenssi

Actic kasvatti liiketoimintaansa ja asiakastyytyväisyyttään Network-palvelun avulla

Actic tarvitsi vakaan ja joustavan verkkoratkaisun 182 uimalalleen ja kuntosalilleen. Network-palvelun avulla ne saivat sen lisäksi pääsyn liikehyötyä tukeviin tietoihin. Palvelun käyttö on heille yksinkertaista; kokoaikaisia työntekijöitä on vain viisi.

Kolme toivetta, yksi ratkaisu. Tältä pohjalta kuntosaliketju Actic lähti etsimään uutta internet- ja wifi-palvelua. Acticin tietohallintojohtajan Mårten Hoffmanin mukaan lähtökohtana oli tyytymättömyys silloiseen palveluntarjoajaan, jonka ratkaisu oli jäykkä ja kaukana ongelmattomasta.

Hoffman toimi aiemmin IT-tutkijana Kuninkaallisessa teknillisessä korkeakoulussa ja siirtyi Acticille samaan aikaan, kun yhtiö listautui pörssiin vuonna 2017. Hän havaitsi puutteita ketjun verkkoratkaisussa ja käynnisti projektin, jonka tavoitteena oli saada käyttöön toimintavarma tekniikka ja nopeat yhteydet. Lisäksi oli tärkeää, että neljän maan yhteensä 182 kuntokeskuksen ja uimahallin sekä parin toimistotilan IT-toiminnoista pystyttäisiin huolehtimaan viiden kokoaikaisen työntekijän voimin. Samalla toiveena oli, että ratkaisu keventäisi kyseisten henkilöiden työtaakkaa ja että he voisivat käyttää entistä enemmän aikaa arvoa luovaan kehitystyöhön.

Yritystä vietävä eteenpäin

Siinä ei ollut kuitenkaan vielä kaikki. Mårten Hoffman halusi, että ratkaisu toimisi pohjana strategisille päätöksille viedä yritystoimintaa jatkuvasti askeleen eteenpäin.

– Karkeasti sanottuna kaiken takana on vain ”tylsää” tietotekniikkaa. Se ei ole tässä kiinnostavinta. Halusin käyttöömme tekniikkaa, joka toisi liiketoimintahyötyä ja veisi yritystämme eteenpäin. Se oli selkeä päämäärämme myös, kun työstimme uutta ratkaisua IT-tiimimme ja Dustinin kesken.

Lopputulos pohjautuu Dustinin Network-palveluun, ja sen käyttöönotto pystyttiin aloittamaan jo muutaman kuukauden kuluessa työn käynnistämisestä. Kokonaisuus sisältää SD-WAN-ratkaisun ja Cisco Merakin laitteet, minkä lisäksi Dustin huolehti yhteistyössä Acticin ja Bredband2:n kanssa satojen internetliittymien vaihtamisesta. Hoffman osoittaa näyttöä, jolla näkyy kartta ja yksityiskohtaista tietoa Acticin verkoista.

– Tässä näkyvät nyt kaikki Actic-sivustomme. Niitä voidaan suodattaa eri tavoin, ja saamme myös hälytyksen, jos jokin sivusto lakkaa toimimasta.

Poikkeamat huomataan heti

Ratkaisun ansiosta tiimi saa hyvän yleiskatsauksen tilanteesta sekä varmuutta siitä, että mahdolliset poikkeamat huomataan ajoissa, jolloin myös toimenpiteisiin voidaan ryhtyä nopeasti. Toinen näkymä pitää sisällään tilastotietoa verkon käytöstä kussakin kuntokeskuksessa. Värikkäät pylväät kertovat tunti tunnilta, kuinka monta laitetta on yhdistettynä verkkoon.

– Tiedot ovat yhdistelmätietoja ja täysin anonyymeja; muuten emme käyttäisi tätä palvelua.

Hoffman kertoo ratkaisun antavan yleiskäsityksen tilojen käytöstä, jotta keskuksessa voidaan esimerkiksi päättää, kuinka monta spinning-pyörää tarvitaan tai milloin henkilökuntaa on hyvä olla paikan päällä.

Päällimmäisenä tarkoituksena on parantaa jäsenten kokemusta.

– Datapohjainen toimintamalli voi ehdottomasti tarjota lisähyötyä jäsenille, sillä pystymme ohjaamaan toimintaa jäsenten todellisten tarpeiden pohjalta eikä vain sen perusteella, mitä arvelemme heidän tarvitsevan. Monet arvostavat henkilökohtaista palvelua, ja nyt meidän on mahdollista optimoida paikalla olevan henkilökunnan määrä käyntimäärien pohjalta – käytännössä katsoen tunti tunnilta.

Joustava kokonaisuus

Ratkaisu tarjoaa myös muuta liiketoimintahyötyä, sillä Actic voi paitsi hyödyntää työntekijöiden ajan paremmin, myös käyttää tiloja tehokkaammin. Siten voidaan luopua turhista laitteista ja tehdä enemmän tilaa suosituimpiin pisteisiin, jotteivät ne tunnu ahtailta.

Lisäksi saadaan tilaa kokonaan uusille laitteille, jotka voivat kiinnostaa niin uusia kuin vanhoja jäseniä.

Meille on tärkeää, että pystymme muokkaamaan tiloja tarpeen mukaan. Joustavuus on kaiken a ja o.

Ratkaisu on ollut käytössä kaksi vuotta, joiden aikana palvelua on ollut vain tarve laajentaa. Uuden kuntosalin liittäminen onnistuu nopeasti, sillä kaikki verkon konfiguroimiseen tarvittavat asetukset löytyvät pilvestä osana Network-palvelua.

Kustannussäästöt ovat merkittävät, sillä Acticin ei tarvitse aloittaa aina tyhjästä liittääkseen jokaisen uuden keskuksen verkkoon ja valvontansa piiriin.

Haasteet tervetulleita

Hyvinvointi- ja kuntoiluala on pitkään ollut muita aloja jäljessä digitalisaatiossa ja uutta tekniikkaa hyödyntävien innovatiivisten palveluiden kehittämisessä.

– Nyt alalla on kuitenkin päästy alkuun, ja myös Acticin IT-tiimi on innostunut tutkimaan uusia mahdollisuuksia. Vaikka olemme jo edenneet pitkälle joillakin osa-alueilla, tarvitsemme silti IT-kumppanin, joka uskaltaa haastaa meitä ja joka aktiivisesti ehdottaa uusia toimintatapoja. Mielestäni Dustin onnistuu tässä – ja mekin teemme samalla parhaamme haastaaksemme heitä jatkuvasti.

Mårten Hoffman korostaa myös, että on hyvä tehdä yhteistyötä suunnilleen samankokoisen kumppanin kanssa.

– Meillä on erinomainen suhde Dustinin kanssa, ja sen huomaa, että olemme heille tärkeä asiakas. Näin ei varmastikaan olisi jättimäisessä yhtiössä, jossa luultavasti vain hukkuisimme massaan, hän toteaa.

Palveluiden ja ratkaisujen myynnin parissa työskentelevä Johan Björkman Dustinilta on samaa mieltä siitä, että yhteistyö on erittäin antoisaa.

– Actic IT-tiimeineen ajattelee asioita uudelta kantilta ja uskaltaa visioida. He suuntaavat katseensa tulevaisuuteen ja suhtautuvat kunnianhimoisesti siihen, miten he haluavat hyödyntää tekniikkaa toiminnassaan. Mårten kannustaa meitä jatkuvasti ideoimaan uutta ja haastamaan häntä. Sellaisen asiakkaan kanssa työskenteleminen on valtavan innostavaa, Björkman sanoo.

Edistyksellinen sovellus

Actic hyödyntää IT-tukea monella tavalla. Kuntokeskusten työntekijöillä on käytössään iPadit, joita käytetään muun muassa henkilökohtaisessa valmennuksessa. Dustin vastaa laitehallinnasta. Lisäksi Actic tarjoaa jäsentensä käyttöön edistyksellisen sovelluksen, jossa voi esimerkiksi seurata yksityiskohtaisesti omaa kehitystään. Sovellus on yhteydessä muihin terveyssovelluksiin ja kuntosalin kehonkoostumusvaakaan.

– Näemme tulevaisuudessa valtavasti mahdollisuuksia tekniikan hyödyntämiseen visiomme toteuttamisessa ja terveemmän yhteiskunnan luomisessa harjoittelun kautta. Dustinin palvelut vapauttavat omaa aikaamme, minkä ansiosta voimme keskittyä ideoimaan, miten toimintaamme voisi kehittää digitalisaation kautta, Mårten Hoffman tiivistää.

Lue lisää palvelusta

Vastaavaa luettavaa:

Näin norjalaisyrityksen Oslon-varasto lyhensi toiminnan keskeytyksiä 30–40 prosentilla

Datapohjainen toimintamalli voi ehdottomasti tarjota lisähyötyä jäsenille, sillä pystymme ohjaamaan toimintaa jäsenten todellisten tarpeiden pohjalta eikä vain sen perusteella, mitä arvelemme heidän tarvitsevan.

– Acticin tietohallintojohtajan Mårten Hoffmanin.

Actic on yksi Ruotsin johtavista kuntosaliketjuista, jonka juuret juontavat vuoteen 1981. Ketjulla on 182 kuntokeskusta ja uimahallia sekä 220 000 jäsentä Ruotsissa, Norjassa, Saksassa ja Itävallassa.

Näin se tapahtui

Haaste

Korvata vanha jäykkä verkkoratkaisu uudella luotettavalla, joustavalla ja helppokäyttöisellä ratkaisulla, joka toimisi päätöksenteon tukena yrityksen strategiatyössä.

Ratkaisu

Dustin kehitti läheisessä yhteistyössä Acticin kanssa Network as a Service -palvelun, johon Cisco Meraki toimitti laitteet. Yhdessä Acticin ja Bredband2:n kanssa Dustin huolehti satojen internetliittymien vaihtamisesta.

Vaikutus

Actic pystyy huolehtimaan kaikkien keskustensa IT-toiminnoista pienen IT-tiimin voimin. Lisäksi ratkaisu mahdollistaa jäsenhyödyn lisäämisen, kun esimerkiksi henkilökunnan läsnäolo voidaan optimoida ja tilat voidaan suunnitella niiden todellisen käytön mukaan.

Viimeksi päivitetty: 1 heinäkuuta 2022

Aihealue