Inspiraatiota

”Uusi normaali onkin sama kuin vanha”

Koronapandemian vaikutusten vuoksi yritykset tarvitsevat entistä vakaampia IT-ympäristöjä, jotta ne selviävät muutoksista paremmin. IT-johtajat ovat tienneet sen jo aiemmin, mutta pandemia on lisännyt tarvetta toimia. Ainakin, jos asiaa kysytään Natasha Friis Saxbergiltä.

Kööpenhaminan historiallisessa Børsen-rakennuksessa sijaitsevasta toimistostaan tanskalaisen IT-toimialajärjestön johtajalla Natasha Friis Saxbergilla on hyvä näkymä maan IT-maisemaan. Pyysimme häntä arvioimaan, miten hyvin tanskalaiset ja pohjoismaiset yritykset ovat tähän mennessä selvinneet koronapandemian aiheuttamista IT-haasteista – ja onko kriisi pakottanut päivittämään tulevaisuuden prioriteetteja.

– Tunnen parhaiten tanskalaiset yritykset, mutta vaikutelmani mukaan pohjoismaiset yritykset ovat yleisesti ottaen kohdanneet hyvin pandemian tuomat haasteet, jotka olivat erityisen suuria alkuvaiheessa eli maalis–huhtikuussa, hän toteaa ja jatkaa:

– Kyse oli erityisesti kyvystä muuttaa toimistojen työpaikat nopeasti etätyöpaikoiksi kaikkine verkkokapasiteettiin, skaalautuvuuteen ja varsinkin turvallisuuteen liittyvine haasteineen. On selvää, että tämä on ollut valtava urakka monille, mutta useimmat ovat kaikesta huolimatta onnistuneet. Voimme olla siihen todella tyytyväisiä.

50 % tanskan pienistä ja keskisuurista yrityksistä ei ole niin digitalisoituneita kun niiden kenties pitäisi.

Natasha Friis Saxberg

Monet ovat päässeet jo pitkälle digitalisointityössään, mutta vielä on paljon tehtävää

Natashan mukaan tämä kertoo siitä, että pohjoismaiset yritykset ovat varsin pitkällä liiketoiminnan toimintojen ja prosessien digitalisaatiossa – etenkin jos tilannetta verrataan moniin muihin maihin. Toinen digitaalisen kypsyyden osoitus ovat erilaiset IT-valmiutta koskevat kansainväliset sopimukset. Niissä Pohjoismaat ovat käytännössä aina olleet parhaimmistoa.

– Emme saa kuitenkaan tulkita tilannetta niin, ettei parantamisen varaa olisi – sillä sitä on. Tutkimustemme mukaan yli 50 prosenttia Tanskan pienistä ja keskisuurista yrityksistä ei ole niin digitalisoituneita kun niiden kenties pitäisi. Tilanne vaihtelee paljon eri toimialojen välillä, mutta kyse on ennen kaikkea siitä, että IT-ratkaisut ja IT-arkkitehtuuri eivät tue yrityksiä niin hyvin kuin ne voisivat ja niiden pitäisi. On siis olemassa liiketoiminnallista potentiaalia, jota ei hyödynnetä.

Mitkä ovat tärkeimmät pandemian meille yritysten IT-ympäristöistä opettamat asiat?

Mitkä ovat tärkeimmät pandemiasta saadut kokemukset yritysten IT-ympäristöjen osalta?

– Monet yritykset ovat saaneet arvokasta kokemusta etätyöstä. Tietyllä tavalla pandemian ensimmäiset kuukaudet ovat olleet kuin valtava harjoitus, joka koskee virtuaalisen työskentelyn, yhteistyön ja neuvottelun etuja ja haittoja – niin kollegojen kuin yhteistyökumppanien ja erityisesti asiakkaiden kanssa. Olen varma, että nämä kokemukset ovat arvokkaita myös pitkällä aikavälillä ja auttavat monia yrityksiä kehittämään uusia, entistä älykkäämpiä prosesseja. Tämä voi puolestaan stimuloida yritysten kykyä luoda innovaatioita, uusia tuotteita ja kenties jopa uusia liiketoimintamalleja. Kehityksen seuraamisesta tulee todella jännittävää.

– Ei ole uutta, että yritykset voivat tarjota työntekijöilleen mahdollisuutta työskennellä toimiston ulkopuolelta samoilla IT-resursseilla. Pandemia on kuitenkin vienyt kehitystä ison harppauksen eteenpäin – kenties viidellä vuodella tai enemmänkin. Tämä yritysten on tietenkin otettava huomioon, kun ne laativat budjetteja ja päättävät IT-strategiastaan.

Natasha Friis Saxberg

Mihin sinä keskittyisit, jos olisit keskisuuren pohjoismaisen yrityksen IT-johtaja?

Jos olisit keskisuuren pohjoismaisen yrityksen IT-johtaja, mihin asioihin keskittyisit?

– Pandemian aiheuttama sokki huomioiden olisin erittäin tarkka siitä, että IT-ympäristöstä tehdään vahva. On oltava valmis muutoksiin, ja avainsanoina ovat ketteryys, skaalattavuus, turvallisuus ja ennakointi. Nämä avainsanat eivät ole IT-johtajille uusia, mutta pandemia on kiihdyttänyt tarvetta toimia niiden mukaisesti. Globalisaatio ja markkinoiden vauhdin ja dynamiikan kiihtyminen ovat saaneet monet IT-johtajat lisäämään IT-ympäristön vahvuuden osaksi strategiaa jo kauan sitten. Jos näin ei ole vielä tehty, tämä tapahtuu varmasti nyt.

Mitä mieltä olet toteamuksesta, että ”uusi normaali ei eroa kovinkaan paljon vanhasta normaalista”?

Pandemian mukanaan tuomasta uudesta normaalista puhutaan paljon. Tarkoitatko, että se ei olekaan niin erilainen kuin vanha normaali?

– Juuri näin. Yritysten IT-strategioissa ei ole itse asiassa tapahtunut suuria muutoksia.

Yritysten on kysyttävä itseltään, onko niiden IT-ympäristö riittävän kypsä ja tukevatko digitaaliset työkalut riittävästi tuotantoa, myyntiä, innovaatioita ja yrityksen kehitystä. Jos näin ei ole, niiden on toimittava ja otettava kenties käyttöön myös uusia tekniikoita, jotka kasvavat nyt nopeasti – esimerkkeinä AI, BI, lohkoketjut, pilviratkaisut ja kestävä IT. Näiden tekniikoiden on kuitenkin aina tuettava yrityksen strategisia tavoitteita, se ei jatkossakaan muutu miksikään.

Natasha Friis Saxberg

Useimmat ovat kaikesta huolimatta onnistuneet. Voimme olla siihen todella tyytyväisiä.

Natasha Friis Saxberg, toimialajärjestön IT-Branchenin johtaja.

Nimi: Natasha Friis Saxberg

Työ: Tanskan suurimman IT- ja televiestintäyritysten toimialajärjestön IT-Branchenin johtaja.

Asuinpaikka: Kööpenhamina

Tausta: Natasha valittiin vuonna 2019 kymmenen tanskalaisprofiilin joukkoon alankomaalaiselle Inspiring Fifty Nordic 2019 -listalle, jolle kootaan vuoden 50 inspiroivinta pohjoismaista naista teknologia-alalta. Hän on työskennellyt useiden yritysten digitaalisten strategioiden parissa ja kirjoittanut kaksi kirjaa (uusimpana Homo Digitalis), ja hän on ahkera luennoitsija ja neuvonantaja. Hän on mukana myös Berlingsken kokoamalla Tanskan vaikutusvaltaisimpien naisten listalla.

Natashasta sanottua

1.

”Natasha on yksi inspiroivimmista ihmisistä, joita minulla on ollut kunnia tavata. Hän otti TEDx-luennollaan yleisön täysin mukaansa ja sai meidät kuuntelemaan joka sanan visiostaan, joka koskee ihmisen tulevaisuutta tekniikan kanssa.”

Doug Costello, Lead Organiser, TEDx KEA

2.

”Pidän todella työskentelystä hänen kanssaan. Hänen katseensa on vahvasti oman alansa tulevaisuudessa, ja lisäksi hän on yleisestikin tarkkasilmäinen havainnoija. Hän näkee hyvin, miten kehitys, digitaalinen vallankumous ja eri ilmiöt vaikuttavat käsitykseemme maailmasta.”

Christine Hoejlund Andersen, Communication Officer, Communication & Engagement, The LEGO Foundation

3.

”Pyydämme häneltä silloin tällöin edelleen neuvoa, kun tapahtuu jotakin yllättävää tai haluamme kehittää digitaalista läsnäoloamme. Hän antaa aina hyviä neuvoja ja uusia näkökulmia, jotka menevät paljon arkisia twiittejä pidemmälle. Inspiroiva, asiantunteva, innovatiivinen.”

Majken M. Praestbro, Innovation Consultant, Tanskan veroministeriö

Teksti: Michael Kirkeby
Foto: IT-BRANSCHEN

Viimeksi päivitetty: 1 heinäkuuta 2022

Aihealue