Kriisin vuoksi ihmiset suhtautuvat nyt uudella tavalla työskentelyyn ja asumiseen, sillä heidän ei enää odoteta työskentelevän ainoastaan toimistolla. Ja ehkä suurissa yrityksissä biologisesta turvallisuudesta tulee jatkossa yhtä tärkeää kuin fyysisestä ja digitaalisesta turvallisuudesta.
Missä ihmiset oikeastaan haluavat asua?
Jos ihmiset alkavat todella kokea voivansa asua ja työskennellä, missä haluavat, tämä muuttaa kaupunkejamme. Esimerkkeinä tästä ovat esikaupungit ja pikkukaupungit, jotka sijaitsevat työmatkaetäisyyden päässä isommista kaupungeista, kuten Lontoosta. Jos meidän ei odoteta olevan toimistolla yhdeksästä viiteen, haluammeko kenties muuttaa jonnekin, missä oikeasti haluamme asua?
Onko työ tärkeää?
Kun kriisi iski, monille tuli selväksi, mitkä roolit ovat yhteiskunnassa ratkaisevia toimivan arjen kannalta – ja mitkä eivät. Ehkä tästä seuraa, että osa meistä arvioi prioriteettinsa uudelleen. ”Uskon, että moni kysyy itseltään, haluaako todella käyttää 30 vuotta työhön, joka ei ole yhteiskunnan kannalta välttämätöntä ja joka lopetetaan kriisin tullen ensimmäisenä”, sanoo esimerkiksi futuristi ja luennoitsija Ben Hammersley.
Uudenlainen turvallisuusajattelu nostaa päätään
Biologisesta turvallisuudesta voi tulla suuryrityksille jatkossa yhtä tärkeää kuin fyysisestä ja digitaalisesta turvallisuudesta. Avainhenkilöiden sairastuminen voi olla yritykselle yhtä haitallista kuin hakkeri-isku tai murtovarkaus. Biologisen tartuntariskin minimointiratkaisut lisääntyvät todennäköisesti vauhdilla tietyillä aloilla. Kyse voi olla esimerkiksi verikokeista, lämpömittauksista, asuista ja maskeista.
