Kestävyys

Kestäviä aloitteita koko toimitusketjussa

Lenovo on tehnyt on monia erilaisia aloitteita ja tarjoamme muun muassa mahdollisuuden CO2-kompensointiin sarjanumerotasolla. Siten kestävämpien valintojen tekeminen on helpompaa.

Kestävä kehitys on nykyään liiketoiminnan kannalta kriittisen tärkeä tekijä. Useimmilla yrityksillä on omat ympäristötavoitteensa, joiden on tärkeää olla mitattavissa. Niistä halutaan viestiä läpinäkyvästi kumppaneille ja kuluttajille.

– Kaikkien kumppanuuteemme sisältyvien ratkaisujen (sekä pienten että suurten) on tarkoitus vaikuttaa osaltaan kestävään kehitykseen. Mikään yksittäinen ratkaisu ei päde CO2-haasteeseen, vaan tulosta syntyy monien pienten asioiden yhteissummasta, sanoo Thomas Hedin, Lenovo Nordicin ympäristö- ja kestävyysjohtaja.

Ilmastotoimien sertifiointi

Yksi esimerkki Lenovon aktiivisesta työstä kestävän kehityksen hyväksi on CO2 Offset Service -ilmasto-ohjelma, joka antaa asiakkaille mahdollisuuden kompensoida hiilidioksidipäästöjä ostaessaan uusia laitteita. Ilmasto-ohjelma antaa hyvän käsityksen CO2-kulutuksesta jopa yksittäisen laitteen sarjanumeron tasolle asti. Kompensoitu summa investoidaan maailmanlaajuisesti tunnustettuihin YK:n hankkeisiin, kuten aurinkosähköjärjestelmien perustamiseen Chileen ja energiatehokkaan valaistuksen jakeluun heikkotuloisille alueille Intiassa.

– Asiakkaana saat sertifikaatin siitä, miten suuri osa tilauksesta on CO2-kompensoitu. Sertifikaattia voi sitten käyttää omissa vastuullisuusraporteissa, Thomas Hedin selittää.

Mitattavissa Pariisin sopimuksen mukaan

Osana kestävyystyötä Lenovo on liittynyt Science Based Targets -aloitteeseen, joka auttaa yrityksiä toteuttamaan Pariisin sopimuksen mukaisia ilmastotavoitteita näyttöön perustuvalla tavalla.

– Seuraavan viiden vuoden aikana meillä on tavoitteena, että 90 prosenttia maailmanlaajuisesti käyttämästämme sähköstä on peräisin uusiutuvista energialähteistä. Aiomme poistaa miljoona tonnia kasvihuonekaasuja toimitusketjustamme. Lisäksi vaihdamme muoviteipin itselukittuviin laatikoihin, mikä säästää vuosittain maailmanlaajuisesti 54 tonnia muovia, Thomas Hedin sanoo.

Työpajat opastavat asiakkaita

Lenovo järjestää kestävän kehityksen työpajoja, joissa asiakkaita opastetaan kestäviin IT-investointeihin. Niissä luodaan räätälöityjä ratkaisuja kullekin asiakkaalle ja tarkastellaan tuotteiden CO2-jalanjälkeä koko elinkaaren ajalta. Lenovo auttaa kehittämään uusia ratkaisuja yhdessä asiakkaan kanssa ja huomioi toiminnan kestävyyden koko ketjussa.

Kun asiakas on valinnut tuotteen esimerkiksi sähkönkulutuksen, CO2-jalanjäljen ja kierrätettävien materiaalien perusteella, on syytä tarkastella myös logistiikkaa ja kuljetustapoja. Koordinoimalla tilaukset suureksi yhteistoimitukseksi, ns. bulk packaging, voidaan vähentää sekä CO2-päästöjä että rahtikustannuksia moniin yksittäisiin samalle asiakkaalle tuleviin toimituksiin verrattuna.

lenovo-logo

Tietoja Lenovosta

Lenovo on monikansallinen yritys, jolla on laaja tuotevalikoima. Valikoimaan kuuluu muun muassa tietokoneita, tabletteja, näyttöjä, lisävarusteita, älypuhelimia, älykodin ja älykkään yhteistyön ratkaisuja, lisätyn ja virtuaalitodellisuuden ratkaisuja (AR/VR), esineiden internetin ratkaisuja (IoT), ohjelmistoja, palveluja sekä datakeskusratkaisuja, joihin sisältyy älykäs infrastruktuuri ympäri maailmaa.

Opi lisää

Viimeksi päivitetty: 1 heinäkuuta 2022

Aihealue